Ilves putosi Suomen Cupista keskiviikkoiltana.

Ilves hävisi yksiosaisen välierän HJK:lle lopulta maalein 1-2. HJK iski voittomaalinsa kymmenisen minuuttia ennen täyttä aikaa.

HJK kohtaa cupin finaalissa FC Interin. Finaali pelataan Tammelassa lauantaina 5.9.

Suomen Cupista putoaminen tiesi Ilvekselle sitä, että europaikan saaminen ensi kaudeksi on melkoisen kiven takana.

Ilves on parhaillaan kahdeksantena Veikkausliigassa, ja on jäänyt kymmenen pisteen päähän kolmantena olevasta AC Oulusta. Jos Suomen Cupin voittaja sijoittuu sarjassa kolmen parhaan joukkoon, etenee myös neljännelle sijalle päätynyt seura ensi kaudeksi europeleihin.

Ilveksen päävalmentaja Joni Lehtonen sanoi suorat sanat joukkueensa avausjakson peliesityksestä.

– Ensimmäinen puoliaika oli meiltä luokaton suoritus. Emme luoneet minkäänlaista uhkaa, emme pystyneet pelaamaan niin kuin olisimme halunneet. Emme edenneet selustaan, eikä meillä ollut varmaan yhtään laukausta maalia kohti. Se ei ole hyväksyttävää, Lehtonen puhisi lehdistötilaisuudessa.

– Toinen puoliaika oli hyvä, mutta tässä on kyse otteluiden voittamisesta, emmekä voi olla missään nimessä tyytyväisiä siihen, että tie cupissa loppui tähän.

Ilveksen kausi jatkuu lauantaina Jaron vieraana. Ilveksen eurokarsintaurakka käynnistyy ensi viikon keskiviikkona Luxemburgissa, kun se kohtaa vieraskentällä Differdangen.

LUE MYÖS