Lilliputti kiusasi Ilvestä – pelastus löytyi rankkarikisasta
Ilves pelastui täpärästi nöyryytykseltä Konferenssiliigan toisella karsintakierroksella. Avuasosan maalilla hävinnyt Ilves kaatoi 1–0 varsinaisella peliajalla ja 2–1 jatkoajan jälkeen islantilaisen Stjarnanin.
Otteluparin ratkaisu löytyi lopulta rangaistuspotkukilpailusta, jonka Ilves vei lukuunsa upottamalla kaikki laukaukset maaliin.
Ilves hävisi otteluparin avausosan Islannissa lukemin 1–0, joten Tampereella oli edessä pakkovoitto. Jesse Kilo teki Ilveksen kannalta helpottavan osuman toisen jakson alussa, mikä vei ottelun lopulta jatkoajalle.
Ilves oli jo romahtaa, kun islantilaiset tasoittivat pelin bosnialaisvahti Faris Krkalic omalla maalilla jatkoajan toisen puolikkaan alussa. Tatu Miettunen teki kuitenkin 2–1-johtomaalin vain hetkeä myöhemmin.
Rankkarikisan aloitti vierasjoukkue Stjarnan. Ensimmäisenä laukonut Andri Runar Bjarnason oli koko kilpailun ainoa epäonnistuja, joten Ilves jatkoi matkaansa Konferenssiliigan seuraavalle kierrokselle.
LUE MYÖS:
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”

- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”