Jalkapallon elävä legenda Lionel Messi teki tiistaina yhden maalin ja syötti toisen miesten MM-kilpailuissa. Hänen edustamansa Argentiina voitti neljännesvälierissä Egyptin lukemin 3–2.

Tilastopalvelu Opta kertoo, että Messistä tuli 2–2-tasoitusmaalinsa myötä ensimmäinen pelaaja MM-historiassa, joka on onnistunut maalinteossa kuudessa peräkkäisessä jatkopelissä.

Messi teki maalin vuoden 2022 turnauksessa kaikissa pudotuspelivaiheissa: neljännesvälierissä Australiaa vastaan, puolivälierissä Hollantia vastaan, välierissä Kroatiaa vastaan ja loppuottelussa Ranskaa vastaan.

Parhaillaan käynnissä olevassa turnauksessa Messi viimeisteli maalin Kap Verden verkkoon, kun Argentiina eteni jatkoon pudotuspelien avauskierrokselta.

Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.

OptaJoe

@OptaJoe
6 - 🇦🇷 Lionel Messi is the first player in FIFA World Cup history to score in six consecutive knockout stage matches.

Cometh.
Linkki twiittiin.

Egyptiä vastaan Messi antoi keskityksen Cristian Romeron 1–2-kavennukseen.

Fox Sports uutisoi, että maalisyöttö oli Messille uran yhdeksäs MM-kisoissa. Hän ohitti maanmiehensä Diego Maradonan, jolla alusti omalla urallaan kahdeksan osumaa (ulkoinen linkki).

Ihan kaikessa ei onnistunut Messikään tiistaina.

Hän sai oivan mahdollisuuden maalintekoon jo ottelun alkupuolella, kun Argentiinalle tuomittiin rangaistuspotku. 39-vuotiaan maalitykin hermo kuitenkin petti, ja löysä yritys pysähtyi Egyptin maalivahtiin Mostafa Shobeiriin.

Optan mukaan Messistä tuli ensimmäinen pelaaja, joka on epäonnistunut samassa MM-turnauksessa kahdesti rangaistuspotkussa varsinaisen pelin aikana.

Kaiken kaikkiaan hukattu pilkku oli hänelle jo neljäs MM-kisoissa. Sekin on eniten ja jopa melko selvästi. Toisena tilastossa on Ghanan maajoukkuelegenda Asamoah Gyan, joka mokasi kerran vuonna 2006 ja toistamiseen 2010.

OptaJoe

@OptaJoe
2 - Lionel Messi is the first player in World Cup history to miss two penalties at a single edition (excluding shootouts).

Shock.
Linkki twiittiin.

LUE MYÖS: