Jalkapallolegenda Ronald Koemanin poika Ronald Koeman Jr. on mielenkiintoisessa roolissa joukkueessaan. Maalivahti Koeman pelaa Hollannin korkeimmalla sarjatasolla Eredivisiessä Telstarin riveissä.

Sunnuntai-iltana pelatussa ottelussa Telstar sai punaisen kortin heti alussa. Se teki joukkueen urakasta entistä vaikeamman. Vaikutus nähtiin, kun Telstar oli 60. minuutin jälkeen 0–2-tappioasemassa. Telstar sai kuitenkin pilkun 63. minuutilla, ja pallon taakse asteli legendan poika Koeman.

Koeman laittoi pallon verkkoon kylmänviileästi, mutta kotijoukkue oli edelleen tappiolla. Heidän onnekseen Telstar sai vielä pilkun ottelun lisäajan viimeisellä minuutilla. Pallon taakse astui taas Koeman, joka tasoitti ottelun 90+11. minuutilla ja kotijoukkueen fanit olivat aivan täpinöissään tästä.

On hieman poikkeuksellista, että maalivahti vetää pilkkuja ja vapaapotkuja. Telstarissa on kuitenkin jo totuttu siihen, että hollantilaisveska ottaa vastuun pilkuista. Voisi melkein Rogério Ceni -maiseksi tempuksi kutsua, mutta ei nyt ehkä ihan kumminkaan samalla tasolla oleva pelaaja.

Koemanista tuli samalla ainoa pelaaja Eredivisien historiassa, joka on tehnyt enemmän kuin yhden maalin yhdessä ottelussa.

Football Tweet ⚽

@Footballtweet
🚨🇳🇱 𝗛𝗜𝗦𝗧𝗢𝗥𝗬: Telstar's Ronald Koeman Jr. becomes the first ever goalkeeper to score more than one goal in a single Eredivisie game.

Football Tweet ⚽

@Footballtweet
🤯🇳🇱 𝗜𝗡𝗦𝗔𝗡𝗘: Ronald Koeman Jr plays goalkeeper for Telstar in Eredivisie.

He's their penalty taker.

Today, he scored 𝗧𝗪𝗜𝗖𝗘 from the spot with his second coming in the 101st minute to earn his team a point.

Linkki twiittiin.

LUE MYÖS: