Tässä La Ligan parhaat harhauttajat – Cristiano Ronaldo sijalla 94

Tilastot La Ligan parhaista harhauttelijoista antavat kirkkaan kuvan kolmesta asiasta.
Ensinnäkin siitä, että kaksi miestä ovat selkeästi yli muiden. Toiseksi silmään pistää se, että kymmenen parhaan joukossa on neljä espanjalaista. Kolmas onkin jo harvinaisempi havainto: Cristiano Ronaldo loistaa parhaiden tilastossa poissaolollaan.
FC Barcelonan Neymar teki menneellä kaudella ehdottomasti eniten onnistuneita harhautuksia. Brasilialaisen kokonaissaldo harhautuksissa on 168. Harhautukset syntyivät 30 ottelun aikana. Toisena tilastossa on joukkuekaveri Lionel Messi, joka onnistui jallittamaan 126 kertaa.
Tilastossa on huomioitava, että Neymar myös yritti harhautuksia useimmin koko sarjassa ja määrällisesti myös epäonnistui eniten. Jos katsotaan puhtaasti onnistumisprosenttia, on Messi tilastossa ykkönen.
Kolmanneksi listalla ja selkeästi kahden amigon jälkeen tulee Atletico Madridin Yannick Carrasco. Belgialainen teki kaikenkaikkiaan 71 onnistunutta harhautusta jääden Neymarista yli puolella.
Muut kymmenen eniten harhautuksia tehneiden joukkoon päässeet ovat Osasunan Alex Berenguer, Athletic Clubin Muniain, Atletico Madridin Filipe Luis, Sevillan Vitolo, Real Betisin Dani Ceballos, Valencian João Cancelo sekä Granadan Andreas Pereira.
Ronaldo jää kokonaisonnistumisissa sijalle 94. Mies teki kauden aikana 25 menestyksekästä harhautusta.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Pikkuhuuhkajille pettymys EM-kisoissa – upea nousu Tanskaa vastaan ei riittänyt
- Raju yhteentörmäys Veikkausliigassa – Jarkko Wiss jyrättiin
- Pikkuhuuhkajien avaukseen EM-kisojen ratkaisupelissä yllättävä muutos
- Suomalaisseurojen mahdolliset eurovastustajat arvottu – Ilveksen surkea tuuri sai jatkoa
- Ensin Shakhtar Donetsk, sitten Turkin suurseura – Ilveksellä surkea tuuri euroarvonnoissa
- Mestarien liigan toisen karsintakierroksen parit arvottu – tässä KuPSin mahdolliset vastustajat
- SuomiFutis mukaan podcast-maailmaan – yhteistyö alkaa Seinä kolmannelle -brändin kanssa
- Ennakkopaketti Pikkuhuuhkajien Tanska-otteluun: Valmentajien kommentit, mistä näet pelin
- HJK:n ja SJK:n ensimmäiset eurovastustajat arvottu
- Surkea arvontatuuri! Ilves kohtaa Ukrainan suurseuran Eurooppa-liigan karsinnoissa
- Ennakkopaketti Pikkuhuuhkajien Tanska-otteluun: Valmentajien kommentit, mistä näet pelin
- Joel Pohjanpalon Palermo palkkasi italialaislegendan valmentajakseen
- Mestarien liigan toisen karsintakierroksen parit arvottu – tässä KuPSin mahdolliset vastustajat
- L’Équipe: Glen Kamara herättää kiinnostusta Turkissa
- HJK:n ja SJK:n ensimmäiset eurovastustajat arvottu
- Lehti: Filippo Inzaghi haluaa Pikkuhuuhkajien pelaajan Palermoon
- Lehti: Casper Terho jättämässä Belgian kesällä – herättänyt kiinnostusta useissa maissa
- Ensin Shakhtar Donetsk, sitten Turkin suurseura – Ilveksellä surkea tuuri euroarvonnoissa
- Surkea arvontatuuri! Ilves kohtaa Ukrainan suurseuran Eurooppa-liigan karsinnoissa
- KuPSin Mestarien liigan karsintojen ensimmäinen vastustaja selvillä