Forssell palasi aplodein

Suomen maajoukkuekärki Mikael Forssell palasi tiistaina Hannover 96:n harjoitusvahvuuteen vietettyään sitä ennen pitkän tovin sairastuvalla. Hyökkääjän uskotaan yltävän tositoimiin vielä kuluvalla kaudella.
Forssellin ilmestyminen treeneihin kirvoitti joukkuekaverit spontaaneihin ilonpurkauksiin. Putoamiskurimuksessa olevien hannoverilaisten valmentajan Mirko Slomkan toiveissa on saada suomalainen loppukauden otteluihin maalinsylkijäksi.
– Pelaajat ottivat hänet pukukopissa vastaan raikuvin aplodein, Slomka raportoi.
Forssell on tähän saakka osallistunut vasta kuluvan kauden kahteen Saksan pääsarjapeliin. Toinen mittelö Mainzia vastaan päättyi hyökkääjän osalta vaihtoon puoliajalla jalkavamman takia. Lopulta jalkapöytä vaati leikkaushoitoa ja huili on venynyt tähän päivään saakka.
Viisi kierrosta ennen Bundesliigan kauden 2009-2010 päätöstä Hannover 96 löytyy sarjataulukosta putoajanpaikalta sijalta 17. Eroa edellä olevaan karsijanpaikalla majailevaan Freiburgiin on kuitenkin ainoastaan piste. Suoraan säilymiseen vaaditaan Bochumin neljän pisteen kaulan kurominen umpeen.
Yhteensä Forssellilla on kasassa 48 ottelua Saksan pääsarjassa. Niissä hän on tehtaillut neljätoista maalia, joista puolet aiemman seuransa Borussia Mönchengladbachin hyväksi keväällä 2003.
//
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- PSG Mestarien liigan finaaliin – espanjalaistähdeltä näyttävä suoritus
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Katso: Toni Koskelan Kalmar pelaa vahvaa alkukautta – Anthony Olusanya iski maalin
- Internazionale toipui isosta romahduksesta – italialaisjätti Mestarien liigan finaaliin järjettömästä jännitysnäytelmästä
- Suomen Cupissa yllätystulos! Veikkausliigaseura laulukuoroon
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Katso: Toni Koskelan Kalmar pelaa vahvaa alkukautta – Anthony Olusanya iski maalin
- Donald Trumpilta Venäjä-ehdotus FIFA:n Gianni Infantinolle: ”Se voisi olla kannustin”
- PSG Mestarien liigan finaaliin – espanjalaistähdeltä näyttävä suoritus
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- Cristiano Ronaldon poika sai ensimmäisen maajoukkuekutsun
- PSG-tähti korosti yhden joukkueen avainpelaajan merkitystä: ”Hän antaa meille itseluottamusta”
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”