Eremenko junior: Championship oli vaihtoehto
Alexei Eremenko junior valmistautuu jo toden teolla pelipaikan valtaamiseen Rubin Kazanissa. Siinä missä hänen veljensä Roman pelasi Huuhkajien riveissä pari EM-karsintamatsia, on ”Losa” tutustumassa uuteen työnantajaansa Venäjällä. Roman pääsee puolestaan median myllerrettäväksi maajoukkuekomennuksen jälkeen.
Losalla oli pöydällä myös muita kiinnostavia tarjouksia, joista mies mainitsee Englannin toiseksi korkeimman sarjatason ja Skotlannin. Mutta kun kuvioihin tuli Rubin, kaikki muut vaihtoehdot jäivät kirkkaasti kakkosiksi.
– Venäjältä ei tullut muita konkreettisia ehdotuksia. Ymmärsin heti, että jos kaikki menee hyvin, valitsen Rubinin enkä Englantia tai Skotlantia. Englannissa vaihtoehtoina oli Championshipin joukkueita. Jos siirto Rubiniin ei olisi onnistunut, olisin ehkä suostunut (Championshipiin), Losa sanoo Rubinin verkkosivuilla.
– Minulle kerrottiin, että jos Championshipin joukkue taistelee pääsystä Valioliigaan, olisi se vielä mielenkiintoisempaa kuin pelata putoamista vastaan taistelevassa Valioliigan joukkueessa. Championshipissä on 20-30.000 katsojaa, tunnelma on loistava, samoin kuin Skotlannissa. Viihdyin todella paljon siellä, vaikka taso ei ehkä ole samanlainen. Mutta kun kuulin Rubinista, en ajatellut enää muita vaihtoehtoja.
//
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta

- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”