KuPS-luotsi: HJK:lle ja FC Interille uhoaminen epärealistista
Kuopion Palloseuran valmentaja Esa Pekonen kertoo SuomiFutis.com-sivuston haastattelussa muun muassa, miltä seuran vuoteen 2014 ulottuva strategia näyttää, miksi HJK:lle ja FC Interille uhoaminen on epärealistista, ja mitä odotuksia hänellä on uutta pelaajaa Alain Bonoa kohtaan.
Sait juuri tehtyä jatkosopimuksen KuPSin kanssa. Onneksi olkoon siitä.Suoraan joukkueen kotisivulta lainattua: ”Olemme laatineet strategian, joka ulottuu vuoteen 2014” ja siellä mainitaan myös muutoksia junnutyöhön. Minkälaisia muutoksia on siis tulossa?
No sanotaan näin, että tämä on uudistus, joka on tehty 10 vuotta sitten ja nyt pyritään terävöittämään sitä. Ei mitään suuria rakenteellisia muutoksia ole tulossa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että pyrimme tuomaan oikeanlaisia ihmisiä oikeille paikoille, rekrytoimaan enemmän ammattilaisia meidän organisaatioomme.
Strategia ulottuu tosiaan vuoteen 2014. Mitä seura pyrkii tänä aikana saavuttamaan edustusjoukkueen suhteen?
No siihen kuuluu monta osa-aluetta ja kaikkia en voi edes kommentoida. Mutta lähinnä pyritään entistä voimakkaammin ajamaan sisään omia junioreita. Toisena asiana on sitten, että pyritään vakiinnuttamaan paikkamme siellä pääsarjan keskikastissa. Hyvänä vuonna voimme päästä jopa sinne kolmen sakkiin, esimerkiksi 2010 kaikki meni putkeen ja sijoituimme toiseksi.
Näen kuitenkin epärealistisena sen, että lähtisimme uhoamaan kilpailemisesta HJK:n ja FC Interin kanssa, on niillä kuitenkin sen verran paljon suuremmat resurssit.
KuPSilla on kuluva kausi mennyt selvästi heikommin kuin loistava viime kausi. Mitä syitä näet tähän ja millä eväillä lähdetään loppukauteen?
Loppukaudella on tärkeää saada jalkeille kilpailukykyinen joukkue. Meillä on ollut todella paljon loukkaantumisia. Ei tässä mitään poppakonsteja ole, omalla tekemisellä mennään eteenpäin ja kaikki tietävät mitä ollaan tekemässä.
Me ei oikein olla saatu kahta peliä samalla kokoonpanolla. Dickson on ollut loukkaantuneena ja esimerkiksi Ollo vaikuttaa siltä, ettei pysty pelaamaan täysipainoisesti tällä kaudella. Onneksi saatiin nyt Alain Bono vahvuuteen ja toivotaan, että loppukaudelle saadaan jalkeille enemmän pelaajia.
//
KuPSin vahvuuteen tuli tosiaan uutena Alain Bono. Minkälaista roolia häneltä odotat ja miten Bono tulee vahvistamaan KuPSia?
Keskikentällä rauhoittamaan peliä ja pallollisena rytmittämään peliä. Meillä on selkeä yksittäinen ongelma ollut, ettei ole ollut ketään rauhoittamassa ja rytmittämässä peliä keskikentällä, kun Ollo on ollut poissa.
KuPS pelaa myös Suomen Cupin finaalissa ja vastaan asettuu kotikentällään pelaava huippukuntoinen HJK. Mtä odotat peliltä?
No haasteenahan siinä on, että ympärillä on aika paljon sarjapelejäkin ja meidän täytyy miettiä, mihin haluamme satsata. Suomen Cupin finaali on kuitenkin sen verran harvinaista herkkua – voitimme sen viimeksi 1989 – että lähdemme varmastikin panostamaan siihen ihan täysillä. Katsotaan sitten mihin se riittää.
//
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin