Riku Riski: Odotan paljon vastuuta ja onnistumisia
Suomen A-maajoukkueen Riku Riski debytoi komeasti Ruotsin Allsvenskanissa maanantaina, vaikka Riskin uusi seurajoukkue Örebro hävisi 1-2 AIK:lle. Riski oli ottelun ehdoton hahmo ja ex-TPS:n pelaaja värkkäsi komealla ylänurkkalaukauksella Örebron johtomaalin (katso videouutinen). Ilo ei kuitenkaan kestänyt loppuun asti, sillä AIK tuli takaa ohi.
Örebrossa Riskin tavoite on selvä: mahdollisimman paljon peliaikaa, jota ei puolalaisessa Widzew Lodzissa ollut näköpiirissä.
– Pyrin nyt saamaan mahdollisimman paljon peliaikaa ja auttamaan joukkuetta. Olemme vielä cupissakin mukana, joten tavoitteita riittää. Viihdyn Örebrossa todella hyvin. Pyrimme pelaamaan palloa maata pitkin, hallitsemaan otteluja ja hakemaan sitä kautta ratkaisuja. Tämä tyyli sopii joukkueelle erinomaisesti, mutta nyt on saatava myös tulokset kohdalleen, Riski sanoo Orsa Sportille.
Riskin seuraava haaste odottaa sunnuntaina, jolloin Örebro kohtaa IFK Göteborgin Allsvenskanissa. Riski odottaa tulevia matseja innolla.
– Vastus ei ainakaan helpotu viime ottelusta. Edessämme on vielä useita muitakin kovia kotipelejä. Itselleni kaikki joukkueet ovat uusia vastustajia, joten sikälikin on mielenkiintoista pelata loppukausi Ruotsissa. Nyt odotan vain paljon vastuuta ja sitä kautta onnistumisia.
//
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- PSG-maalivahti palasi Manchester Unitedin kotistadionille – sai tyrmäävän vastaanoton
- Jymypaukku lähellä: synkkä kohtalo leijuu Mestarien liigan hallitsevan mestarin yllä
- Jättihuhu Englannista: Barcelona haluaa Harry Kanen
- Haastattelu: Huuhkajat-vahti kommentoi hankalaa tilannettaan suurseurassa: ”Jokainen voi vetää johtopäätökset siitä”
- ”Elän futareiden unelmaa” – Huuhkajiin syntyneen uuden keskikenttätähden ura nousukiidossa
- Huuhkajien keskikenttämies seilannut neljässä seurassa vuoden aikana: ”Pitää löytää uusi joukkue”
- Markku Kanerva tienasi muhkean potin potkuistaan huolimatta
- Haastattelu: Topi Keskinen täräytti suorat sanat tilanteestaan – ”Tosi turhauttavaa”
- Virallista: Juho Lähteenmäki, 19, solmi pitkän jatkosopimuksen Nordsjællandin kanssa
- Niklas Pyyhtiä paljasti, mihin haluaisi päästä pelaamaan: ”Junnusta asti ollut fani”
- ”Elän futareiden unelmaa” – Huuhkajiin syntyneen uuden keskikenttätähden ura nousukiidossa
- Haastattelu: Huuhkajat-vahti kommentoi hankalaa tilannettaan suurseurassa: ”Jokainen voi vetää johtopäätökset siitä”
- Jättihuhu Englannista: Barcelona haluaa Harry Kanen
- Niklas Pyyhtiä paljasti, mihin haluaisi päästä pelaamaan: ”Junnusta asti ollut fani”
- Huuhkajien keskikenttämies seilannut neljässä seurassa vuoden aikana: ”Pitää löytää uusi joukkue”
- Apuvalmentajalta vuolaat kehut Toni Koskelalle: ”Arvostan sitä valtavasti…”
- Markku Kanerva tienasi muhkean potin potkuistaan huolimatta
- Haastattelu: Topi Keskinen täräytti suorat sanat tilanteestaan – ”Tosi turhauttavaa”
- Tällainen pelaaja on Ryan Mahuta – kertoi SuomiFutikselle, mitä tuo Huuhkajiin
- Oliver Antman sanoi SuomiFutikselle, millaista seurasiirtoa tavoittelee – ”Kun Rangersissa alkaa kulkea…”
Suomen A-maajoukkueen Riku Riski debytoi komeasti Ruotsin Allsvenskanissa maanantaina, vaikka Riskin uusi seurajoukkue Örebro hävisi 1-2 AIK:lle. Riski oli ottelun ehdoton hahmo ja ex-TPS:n pelaaja värkkäsi komealla ylänurkkalaukauksella Örebron johtomaalin (katso