Veli Lampi kertasi debyyttinsä vaiheita

Suomen A-maajoukkueen laitapuolustaja Veli Lampi debytoi Ukrainan pääsarjassa reilu viikko sitten, kun Lammen Kiovan Arsenal haki vieraspisteen Metalist Kharkovilta. Viikonloppuna Lampi sai toisen pelin vyölleen – tällä kertaa Alexandriaa vastaan pelattu matsi päättyi maalittomaan tasapeliin ja Lammelle täydet minuutit.
Arsenalin avauskokoonpanoon murtautuminen kesti tovin, mutta nyt suomalaispakin tilanne näyttää jo paremmalta. Lampi on tarvinnut toki vähän onneakin, sillä kanssapelaajien loukkaantumiset ovat tasoittaneet tietä pelikentälle. Metalist-peliä ennen Lampi osasi jo ounastella pelikomennusta.
– Kun palasin maajoukkueen leiriltä Suomesta, kävin muutamaa päivää ennen peliä lyhyen keskustelun valmentajani kanssa. Hän ei suoraan sanonut, että pelaan, mutta tajusin, että saan todennäköisesti mahdollisuuden, Lampi kertaa debyyttinsä vaiheita.
– Uskon, että Metalistia vastaan osoitimme jälleen kerran, että pystymme haastamaan minkä tahansa joukkueen Valioliigassa. Paremmalla onnella, olisimme voineet voittaa. Mutta tasapeli oli oikeutettu tulos.
Positiivista on se, että Arsenalin puolustus on pitänyt nollan kahdessa sarjapelissä, joissa Lampi on pelannut. Sen ei pitäisi ainakaan heikentää mahdollisuuksia jatkaa avauksessa – tulevana sunnuntaina Arsenal kohtaa sarjan jumbojoukkueen Obolonin.
//
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Napoli julkaisi somessa kyseenalaisia videoita ykköstähdestään – agentti latasi suorat sanat: ”Tämä on vakava tapaus”
- Neuvottelut loppusuoralla – Gennaro Gattuso siirtymässä Ranskan suurseuran peräsimeen
- Katso: Joel Pohjanpalo taas maalinteossa
- Helmareilla täydellinen alku Nations Leagueen
- UEFA päästää Venäjän U17-joukkueet takaisin kilpailuihinsa
- Sukset pahasti ristissä – Man Unitedin jättifloppi ei saa edes syödä joukkuekaveriensa kanssa
- Neymar raivostui huhupuheista itsestään – ”Valheita”
- Jalkapallopomo surmattiin kylmäverisesti
- PSG:n nuori tähti tekee tuhojaan lainalla – ”Yritämme saada hänet jäämään”
- Kylian Mbappé loukkaantui