Chencinski: VPS maalivahdille hyvä näyteikkuna
Vaasan Palloseura julkisti tänään maalivahti Tomer Chencinskin jatkosopimuksen.
Nyt solmittu sopimus kattaa vuoden 2012, mutta Chencinskillä on kuluvan liigakauden päätyttyä kahden viikon ajan mahdollisuus siirtyä Allsvenskan-seura Örebron riveihin (lue uutinen). Maalivahti lähtee Örebron testiin ensi viikolla.
VPS Oy:n toimitusjohtaja Eero Karhumäki kertoo, että mikäli siirto tapahtuu, Vepsu saa siitä korvauksen.
”Siirtokorvauksesta on sovittu”
– Heillä on kaksi viikkoa aikaa päättää, haluavatko he hänet. Mikäli hän sinne lähtee, siirtokorvauksesta on sovittu, Karhumäki sanoo. Sopimukseen on kirjattu myös siirtosumma, jolla Chencinski voi siirtyä sopimuskauden aikana muuhun ulkomaiseen seuraan, mikäli Örebro ei lunasta häntä kahden viikon sisällä. Maalivahti itse on tyytyväinen uuden sopimuksen syntyyn. – Halusin varmistaa, että voin olla Vepsussa myös ensi vuonna. Fanit ovat suuri syy siihen, miksi olen viihtynyt täällä niin hyvin. VPS on etenkin maalivahdille hyvä näyteikkuna maailmalle. Olen iloinen, että seura antaa minulle mahdollisuuden käydä kokeilemassa Örebrossa. //LUE MYÖS:
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Toni Koskelan Kalmarin vaikeudet jatkuivat – putosi karsijan paikalle
- Marcus Forss kohtasi Cristiano Ronaldon ja laittoi pallon pussiin – ainakin melkein
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- HJK:n maalipyssyltä tiukka palaute omille: ”En ole tyytyväinen”
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- VPS kaatoi Gnistanin Vaasassa – Oulussa nähtiin seitsemän maalin trilleri
- Adam Ståhl: Djurgården taistelee edelleen Ruotsin mestaruudesta
- Cristiano Ronaldo: Olen kaikkien aikojen paras pelaaja
- Yksi maaottelutauon hahmoista oli skotlantilaissyntyinen ugandalainen
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- Cristiano Ronaldo: Olen kaikkien aikojen paras pelaaja
- Toimittaja haltioissaan: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista maalia”
- Lionel Messi nimesi kymmenen tulevaisuuden tähteä – ensimmäinen kerta meni pahasti pieleen
- Erikoinen näky: pelaaja vaati rankkaria, vaikka pallo oli jo maalissa
- HJK:n maalipyssyltä tiukka palaute omille: ”En ole tyytyväinen”
- VPS kaatoi Gnistanin Vaasassa – Oulussa nähtiin seitsemän maalin trilleri
- Jani Honkavaara: Tämä asia on nostanut Djurgårdenin Allsvenskanin kärkisijoille
- Adam Ståhl: Djurgården taistelee edelleen Ruotsin mestaruudesta
Vaasan Palloseura julkisti tänään maalivahti Tomer Chencinskin jatkosopimuksen.
Nyt solmittu sopimus kattaa vuoden 2012, mutta Chencinskillä on kuluvan liigakauden päätyttyä kahden viikon ajan mahdollisuus siirtyä Allsvenskan-seura Örebron riveihin (lue