Näin Kasper Hämäläinen analysoi Ruotsia

Suomen A-maajoukkue kohtaa ensi viikon perjantain klassikossa Ruotsin – neljä päivää myöhemmin vastassa on Unkari.
Huuhkajien keskikenttäpelaaja ja Djurgårdenia edustava Kasper “Kappe” Hämäläinen tietää Zlatan Ibrahimovicin vaarallisuuden.
– Zlatan on jälleen mukana maajoukkueessa. Hän on ollut loukkaantuneena eikä ole pelannut sarjapelejä, mutta on todella tärkeä pelaaja Ruotsille niin kuin kesäkuun 5-0-pelissä nähtiin. Kun hän tuli kentälle, alkoi heti tapahtua. Kun Zlatanilla on hyvä päivä, on Ruotsi todella hyvä, joten siinä on meidän puolustajille ajateltavaa, Kappe sanoo Fotbollskanalenille.
”Ruotsilla on hieman ongelmia vasemman puolustajan paikan kanssa”
Ruotsin jalkapallon hyvin tunteva Hämäläinen vinkkaa päävalmentaja Mixu Paatelaiselle varmasti vastustajan heikoista kohdista.
– Olen lukenut ja kuullut, että Ruotsilla on hieman ongelmia vasemman puolustajan paikan kanssa. En luonnollisestikaan tiedä asiasta sen enempää, mutta esimerkiksi Blackburnin Martin Olsson on pelannut siellä ja on aika hyökkäävä puolustaja.
– Ruotsilla on taitavia pelaajia joka paikalla, erityisesti hyökkäyspäässä. Ruotsilla on hyvä tasapaino miehistössä; on kokeneempaa pelaajaa ja sitten hieman nuorempia, jotka pelaavat eurooppalaisissa liigoissa, mikä on erityisen tärkeää.
//
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Lionel Messi aikoo päättää ensi kauden seuransa lähipäivinä – yksi vihje kertoo paljon
- Teemu Pukkia huhutaan Turkkiin
- Ajax-legenda eroaa seuran toimitusjohtajan paikalta
- Thomas Tuchel houkuttelee Valioliiga-tähteä Bayern Müncheniin
- José Mourinho sulki AS Roman treenit ulkopuolisilta – jatkuuko mestarivalmentajan uskomaton tilasto?
- Mestaruusunelma suli – Jude Bellinghamille palkinto hienosta kaudesta
- Napolin mestariksi palauttaneelta valmentajalta yllättävä päätös: ”Mikään ei saa muuttamaan mieltäni”
- Asiantuntijat ennakoivat Thomas Tuchelin pikalähtöä Bayernista: ”Haluaako tällaisessa seurassa työskennellä?”
- Ajaxin pelaaja löi fania pelin jälkeen: ”Ihmiset luulevat, että he voivat huutaa mitä tahansa”
- HSV:n kannattajat juhlivat sarjanousua kentällä – sitten tapahtui jotain odottamatonta ja juhlat peruuntuivat
- SalPa-puolustaja torjui laukauksen päällään ja sai siitä hyvästä punaisen kortin – ”Menee suoraan sanottuna v***tuksen puolelle”
- Surullinen ajankuva: PSG:n mestarijoukkuetta oli lentokentällä vastassa kolme kannattajaa
- Cristiano Ronaldon kausi päättyi karmealla tavalla
- Asiantuntijat ennakoivat Thomas Tuchelin pikalähtöä Bayernista: ”Haluaako tällaisessa seurassa työskennellä?”
- José Mourinho sulki AS Roman treenit ulkopuolisilta – jatkuuko mestarivalmentajan uskomaton tilasto?
- Thomas Tuchel houkuttelee Valioliiga-tähteä Bayern Müncheniin
- Napolin mestariksi palauttaneelta valmentajalta yllättävä päätös: ”Mikään ei saa muuttamaan mieltäni”
- Näin päättyi Venezian kausi – mitä tekee Joel Pohjanpalo?