Olli Huttunen Vepsun uusi päävalmentaja

VPS julkisti äskettäin uuden päävalmentajansa. Mediassa ja foorumipalstoilla huhuiltu Olli Huttunen ottaa Vepsun haltuunsa.
Huttunen on nyt pitänyt valmennustehtävistä pari vuotta taukoa ja kartuttanut jalkapallonäkemystään toimimalla Valkeakosken Hakan toimitusjohtajana. Palo kentän laidalle tuo hänet nyt Vepsun päävalmentajaksi kolmivuotisella sopimuksella, kausiksi 2012-14.
– Mahtavalta tuntuu ja motivaatio on erittäin korkealla. Kun teet jotain kovasti ja kiireellä, et ehdi miettiä asioita. Nyt kun on katsonut valmentamista ulkopuolelta, on ehtinyt pysähtyä miettimään ja uudistumaan. Motivaatio on vain kasvanut. Valmentaminen on kuitenkin sitä, mitä haluan tehdä, Huttunen kertoo Vepsun verkkosivuilla.
Valmentajana Oka on saavuttanut neljä SM-kultaa ja kolme Cupin voittoa. Lisäksi häneltä löytyy lähes kymmenen vuoden ajalta kokemusta Suomen maajoukkueen valmennustehtävistä. Hän toimi vuodesta 2002 eteenpäin ensin maalivahtivalmentajana, sitten kakkosvalmentajana ja vuosi sitten jopa päävalmentajana EM-karsintaottelussa, jossa Suomi kuritti San Marinoa lukemin 8-0.
//
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Paulus Arajuuri, 35, lopettaa uransa: ”Nyt on oikea aika päättää tämä matka”
- Zinédine Zidane kieltäytyi huippupestistä Ranskassa
- Maalintekovaikeuksista kärsinyt Honka myi maalitykkinsä juuri ennen kauden alkua – Vesa Vasara: ”Kaksipiippuinen asia”
- Andrea Pirlo akuutin potku-uhan alla – perinteikäs seura pelannut surkean alkukauden
- Katso: Topi Keskinen teki upean yksilösuorituksen Veikkausliigassa
- Robert Taylorin Inter Miami hävisi cup-finaalin
- Serie A:n viime kauden parhaan pelaajan puolen vuoden maaliton putki tuli viimein päätökseensä
- Palloliitolta ja Ukrainalta täystyrmäys UEFA:n kohutulle Venäjä-päätökselle
- Varkaat iskivät Sergio Ramosin kotiin pelin aikana – lapset olivat kotona
- Bayern-tähti mursi kätensä ja joutuu leikkaukseen
- Maalintekovaikeuksista kärsinyt Honka myi maalitykkinsä juuri ennen kauden alkua – Vesa Vasara: ”Kaksipiippuinen asia”
- Andrea Pirlo akuutin potku-uhan alla – perinteikäs seura pelannut surkean alkukauden
- Robert Taylorin Inter Miami hävisi cup-finaalin
- Serie A:n viime kauden parhaan pelaajan puolen vuoden maaliton putki tuli viimein päätökseensä
- Bayern-tähti mursi kätensä ja joutuu leikkaukseen
- Zinédine Zidane kieltäytyi huippupestistä Ranskassa
- Katso: Joel Pohjanpalo taas maalinteossa