Saksalaispomo paljastaa: Tarkkailimme Mikael Forssellia
Dynamo Dresdenin urheilujohtaja Steffen Menze myöntää SuomiFutis.com-sivuston erikoishaastattelussa, että Saksan kakkosliigaseura havitteli maajoukkuekärki Mikael Forssellia riveihinsä viime kesänä. ”Miklun” sopimus pääsarjan Hannoverin kanssa oli tuolloin päättynyt.
– Pitää paikkansa, että keskustelimme Forssellista. Taloudellisten seikkojen takia siirto nousi meille kuitenkin ylivoimaiseksi. Vaikka me etsimme tuolloin hyökkääjää ja Forssell oli ilman seuraa, ei meillä ollut mahdollisuuksia hankkia häntä riveihimme, Menze kertoo.
Saksalaisseuran pomo paljastaa, että hän kävi henkilökohtaisesti tarkkailemassa Huuhkaja-kärkeä maaottelussa, mutta matkasta tuli lopulta hukkareissu.
– Olin itse seuraamassa yhtä Suomen maaottelua, jotta saisin paremman kuvan Forssellista. Ikävä kyllä hän vietti tuon ottelun vaihtopenkillä.
Olisiko siirto ylipäätänsä ollut Dynamolle rahoitettavissa?
– Ilman seuran ulkopuolista rahoitusta se ei olisi voinut onnistua, urheilujohtaja toteaa.
Menzen ensimmäinen kosketus suomalaisfutikseen tuli reilu kymmenen vuotta sitten, kun mies johdatti kapteenina Union Berlinin euro-otteluissa Hakan kimppuun.
Julkaisemme Steffen Menzen erikoishaastattelun kokonaisuudessaan viikonlopun aikana. Dynamo Dresdenin urheilujohtaja kertoo muun muassa mielenkiintoisista pelaajista Veikkausliigassa, muistelee kymmenen vuoden takaisia Haka-kohtaamisia ja antaa oman arvionsa sekä HJK:n europeleistä Schalkea vastaan että Teemu Pukin mahdollisuuksista Gelsenkirchenissä.
//
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa

- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon