Tässäkö vastaus Huuhkajien maalinteko-ongelmaan?
Suomen A-maajoukkueen perjantainen esitys Ruotsia vastaan oli kaikin puolin hyvä, mutta Huuhkajilla on iso ongelma.
Vaikka maalintekotilanteita pystytään luomaan, ei joukkueesta tahdo löytyä ratkaisijoita. Päävalmentaja Mixu Paatelaisen pitää nyt tarkkaan miettiä kaikki potentiaaliset maalinsylkijät eikä esimerkiksi yhden A-maaottelun Ilja Venäläistä voi ohittaa tässä katsannossa.
Venäläinen debytoi A-maajoukkueessa Markku Kanervan alaisuudessa tänä vuonna Belgiaa vastaan ja miehen omien sanojen mukaan tulikaste meni hyvin.
– Eilen taisi maajoukkueen keski-ikä olla 24 ja puoli vuotta, eli jos sinne nuorennusleikkausta halutaan, niin minä en varmaankaan ole ensimmäisenä mielessä. Belgia-ottelussa oli Kanerva vastuuvalmentajana vielä ja minun jaksoni siellä meni todella hyvin, Venäläinen puntaroi mahdollisuuksiaan SuomiFutis.com-sivustolle.
”Kyllähän se aina kiinnostaa”
– Jos kutsu kävisi uudestaan, niin kyllähän se aina kiinnostaa, mutta ei minulla mitään sellaista asennetta ole, että pitäisi tässä joka ottelussa mukana olla. Pelillisesti ottelu Ruotsia vastaan eilen oli hyvä ja siltä vaikuttaa, että sinne on saatu oikeat pelaajat kokoon. Vaatimattomuudestaan huolimatta Venäläinen lukeutuu Veikkausliigan aktiivipelaajien eliittimiehiin, mitä tulee maalintekoon. Venäläisen plakkarissa on huikeat 59 liigamaalia, joilla hän pitää kärkipaikkaa aktiivipelaajien maalipörssissä. Löytyisikö Venäläisestä yllätysratkaisija Huuhkajien maalinteko-ongelmaan? //LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta