Liigan lisenssimenettelyyn isoja muutoksia
Suomen Palloliiton (SPL) liittohallitus ja Veikkausliigan liigahallitus ovat hyväksyneet liigalisenssimääräykset kaudelle 2012. Liigalisenssimääräyksiä on selkiytetty muun muassa erottamalla niistä UEFA-lisenssiä koskeva osuus erilliseksi kokonaisuudeksi.
Myös UEFA-lisenssiä koskeva päätöksentekoprosessi erotetaan liigalisenssiprosessista. Tarkoituksena on saada liigalisenssimääräykset ja –prosessi palvelemaan korostetusti kansallista huippujalkapalloa.
Liigalisenssimenettelyä on päättyneen kauden aikatauluongelmien välttämiseksi kehitetty niin, että mahdollinen valitus lisenssikomitean päätöksestä käsitellään suoraan Urheilun Oikeusturvalautakunnassa. Näin ollen SPL:n lisenssivalituslautakunta poistuu käytöstä päätöksenteossa. Mahdollinen valitusprosessi on uusien määräysten mukaan saatava käsiteltyä 31. tammikuuta mennessä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että liigalisenssikomitean pitää tehdä päätöksensä joulukuun puoliväliin mennessä. Seurojen tulee toimittaa liigalisenssin saamiseksi vaadittavat asiakirjat komitealle 15. marraskuuta mennessä.
Liigalisenssi- ja UEFA-seuralisenssikomitea koostuvat kolmesta juristista ja kolmesta talousammattilaisesta. Yksikään komitean jäsen ei ole aktiivisesti mukana Palloliiton, Veikkausliigan tai pääsarjaseurojen toiminnassa. Uusien määräysten mukaan liigalisenssikomitean tekemät päätökset ja niiden perustelut ovat kokonaisuudessaan julkisia.
SPL:n liigalisenssi- ja UEFAseuralisenssikomitean kokoonpano:
Jukka Ala-Mello – varajäsen Markku Lehtola
Petri Heikkinen – varajäsen Kari Uotila
Johan Kronberg – varajäsen Jarmo Kivikunnas
Antti Heinola – varajäsen Risto Leiviskä
Juha Laitinen – varajäsen Mika Eskola
Jan Walden – varajäsen Jari Kurittu
//
LUE MYÖS:
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”

- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta