Helsingin Jalkapalloklubista saksalaisseura Borussia Mönchengladbachiin siirtynyt keskikenttämies Alexander Ring suoritti lauantaina täydellisen debyytin uudessa seurassaan.

Vasta päivää aiemmin ensimmäisen kerran muun miehistön kanssa harjoitellut suomalainen iski harjoitusottelussa Bundesliigan Nürnbergiä vastaan kaksi maalia viidentoista minuutin sisään.

Ensin 6. minuutilla Ring sai vapauttavan syötän rangaistusalueelle keskikenttämies Roman Neustädteriltä. Suomalainen nosti pallon veskarin yli maaliin. Toinen osuma syntyi 15. minuutilla supertähti Marco Reusin esityöstä. Jälleen Ring osui rangaistusalueen sisältä.

Ring vaihdettiin kentältä puoliajalla. Valmentaja Lucien Favre oli jo ennen kamppailun alkua päättänyt peluuttaa molemmilla jaksoilla veskaria lukuun ottamatta kokonaan uutta miehistöä. Lue Alexander Ringin tuoreet kommentit ottelun puoliajalta vaihtonsa jälkeen tästä!

Ottelu päättyi lopulta Borussian 3-2 voittoon. Alexander Ring astui näin ollen vakuuttavasti Teemu Pukin jalanjäljille. Pukki laukoi niin ikään kaksi osumaa marraskuun alussa bundesliigaottelussa Hannoverissa päästyään ensimmäistä kertaa FC Schalken avauskokoonpanoon.

SuomiFutis.com-sivuston kontaktihenkilö seuraa paikan päällä Belekissä Borussian harjoitusleirin etenemistä. Raportoimme Alexander Ringin ensiaskeleista uudessa seurassa leiripäivien aikana tarkasti Turkista saatavilla olevien kommenttien kera.