
Rubin Kazan on lähiaikoina tekemässä todellista jättihankintaa, kuten olemme viime aikoina
uutisoineet.
Kerroimme tänään perjantaina jo aiemmin (lue
tästä), kuinka verkkosivusto
4-4-2.comin mukaan Rubin olisi valmis maksamaan 16 miljoonaa euroa brasilialaisesta
Robinhosta, joka pelaa tällä hetkellä AC Milanissa.
Rubinissa tapahtuu, sillä seurassa tehdään jo tilaa uudelle mammuttihankinnalle. Kazanin puheenjohtaja
Dmitri Samarenkin myöntää, että ecuadorilainen keskikenttäpelaaja
Christian Noboa on myyty Dinamo Moskovaan. Noboan sopimus olisi jatkunut tämän vuoden joulukuuhun saakka.
– Tarjosimme viime kesänä Christianille jatkosopimusta, mutta hän kieltäytyi. Kävi selväksi, että Noboa haluaa lähteä Kazanista, Samarenkin sanoo
Sport-Ekspressille.
– Päävalmentaja
Kurban Berdyev tajusi, että Noboa haluaa jättää Kazanin. Tässä tapauksessa myynti oli hyvä vaihtoehto. Miksi laittaisimme pelaajan vaihtopenkille, joka on menettänyt motivaationsa. Olisimme menettäneet hänet joka tapauksessa vuoden lopussa.
Venäläismediassa liikkuvat arviot kielivät siitä, että Rubin saisi Noboasta noin kahdeksan miljoonaa euroa.