FC Schalken pomo sokeutui – siirsi silmäleikkausta europelin takia!

Suomalaishyökkääjä Teemu Pukin edustaman saksalaisseura FC Schalken hallituksen jäsen Rolf Rojek sokeutui aivan yllättäen marraskuun alussa. Syynä oli miestä jo liki viidentoista vuoden ajan vaivaava sokeritauti.
– Heräsin 6. marraskuuta, enkä nähnyt enää mitään. Olin sokea. Silti matkustin samana päivänä Hannoveriin ja kannustin joukkuetta faniemme keskellä, Rojek paljastaan Bild-lehdelle.
Kyseessä oli siis juuri se suomalaishyökkääjän läpimurtomatsi, jossa hän viimeisteli uransa kaksi ensimmäistä bundesliigaosumaa. Rojekilta nuo maalit jäivät näkemättä, mutta Pukin kannalta juhlavan tunnelman hän kykeni silti aistimaan.
Saksalaisseuran hallituksen jäsenellä on silmäleikkauksen avulla mahdollisuus saada 50 prosenttiä näöstään palautettua. Ensimmäinen leikkausaikakin oli jo, mutta se osui miehen kannalta liian huonolle päivälle.
– Minulla oli leikkaus varattuna 14. joulukuuta, mutta juuri tuolloin Schalkella oli euro-ottelu Israelissa. Minun oli aivan pakko päästä paikan päälle, sillä en ole missannut yhtään joukkueemme kansainvälistä peliä vuodesta 1996 alkaen, Rojek selittää.
Kyseessä on jälleen yksi tuore esimerkki siitä, kuinka futishullua kansaa saksalaiset ovat.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan