Suomalaiskärki sai katsella punaista filmaamisen takia

Belgialaisen Charleroin riveissä pelaava Hermanni Vuorinen pääsi maanantaina vaihdosta kehiin 71. minuutin kohdalla, kun vastaan oli asettunut Boussu Dour Borinagea. Suomalainen ei ehtinyt nauttia kauan kentällä olostaan, sillä hänet ajettiin toisen keltaisen kortin myötä ulos ottelun 89. minuutilla.
Vuorinen kertoo ulosajoon johtaneesta tilanteesta Charleroin verkkosivuilla.
– Olin kasvotusten maalivahdin kanssa, kun puolustaja taklasi minua. Hän ei osunut palloon, ja olimme rangaistusalueella. Tuomari teki päätöksensä. Minulla ei ole ollut vielä mahdollisuutta nähdä tilannetta uusintana, kärkimies kuvailee.
Vuorinen ei ymmärrä päätöstä, koska hänen mielestään tilanteessa ei olisi ollut edes järkevää filmata.
– Miksi yrittää sukeltaa tilanteessa, jossa sinun täytyy ohittaa enää maalivahti? Haluan kuitenkin nähdä tilanteen nauhalta ennen kuin sanon lopullisen mielipiteeni, hyökkääjä painottaa.
Vuorisen punaisen kortin jälkeen vierasjoukkue kiri ottelun tasoihin lisäajalla. Ottelu päättyi lopulta 2-2 lukemiin. Vuorisen mukaan hänen ulosajonsa ei kuitenkaan vaikuttanut ottelun lopputulokseen.
– Ottelua oli jäljellä vain muutama minuutti. Tasoitus oli huonoa tuuria, mutta tällaista jalkapallo välillä on.
//
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Virallista: Xabi Alonso jättää Bayer Leverkusenin
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Djurgården metsästää ihmettä Lontoossa – Jani Honkavaara: ”Ei tämä mahdotonta ole…”
- PSG Mestarien liigan finaaliin – espanjalaistähdeltä näyttävä suoritus
- Joel Pohjanpalo Serie B:n kuukauden pelaaja!
- Jani Honkavaaran Djurgårdenin eurotaival katkesi ylivertaisen valioliigajätin käsissä
- Valioliigaseurat upottanut Luis Enrique: ”Me tulemme farmariliigasta”
- Simo Valakari paljasti syynsä jäädä Skotlannin jumbojoukkueeseen – HJK oli kiinnostunut
- Ilves vahvisti ison jatkosopimuksen
- Malick Thiaw herättänyt Saksan suurseurojen kiinnostuksen
- Djurgården putosi Konferenssiliigasta – Jani Honkavaara kiitti kannattajia: ”Voimme olla ylpeitä”
- Mikel Artetalta suuria puheita Arsenalin putoamisen jälkeen: ”Ansaitsimme paljon enemmän”
- Suomen Cupissa yllätystulos! Veikkausliigaseura laulukuoroon
- Katso: Toni Koskelan Kalmar pelaa vahvaa alkukautta – Anthony Olusanya iski maalin