Joona Toivio kuritti La Ligan nelosta upealla maalilla – katso osuma!
Espanjassa leireilevä Djurgården pelasi tiistai-iltana harjoituspelin La Ligan sarjataulukossa neljäntenä olevaa Malagaa vastaan.
Ottelun ensimmäinen puoliaika päättyi maalittomana lukuisista paikoista huolimatta. DIF:n kipparina toiminut Joona Toivio vei joukkueensa johtoon 82. minuutilla, mutta kotijoukkue nousi tasoihin vain neljä minuuttia myöhemmin.
Malagan City Stadionilla arviolta 3500 katsojan edessä pelatussa ottelussa nähtiin runsaasti suomalaisväriä, kun Toivio, Daniel Sjölund ja Kasper Hämäläinen pelasivat kaikki täydet minuutit.
Hämäläiselle osui ottelun alkuminuuteilla parikin hyvää paikkaa, mutta ”Kappe” ei tällä kertaa onnistunut maalinteossa. Keskikentän vasemmalla laidalla uurastanut Daniel Sjölund sai ottelussa varoituksen.
Toivio sijoitti oikeaan yläkulmaan
Toivio osoitti maalintekijän taitonsa ottelun viimeisellä kymmenminuuttisella, kun hän sai Carlos Kamenin torjunnasta kimmonneen pallon Nahir Oyalta ja sijoitti sen tarkasti maalin oikeaan ylänurkkaan. – Sain pallon ja minulla oli vähän liikaa aikaa. Päätin laukoa ja se meni sisään, totesi Sipoon Susien kasvatti maalistaan Drurgårdenin verkkosivujen videohaastattelussa. DIF kohtaa seuraavassa pelissään Degerforssin, kun taas Malagan vastus on ennakkoon muutamaa astetta kovempi Real Madrid. Katso kooste Malaga-Djurgården-pelistä. Toivion maali löytyy noin kahden minuutin kohdalta.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin