SuomiFutis-sivusto jututti tällä kertaa MYPA:n päävalmentajaa Toni Korkeakunnasta. Valmentajavelho on nyt toista kauttaan kouvolalaisten peräsimessä. Viime kausi sujui kohtalaisesti, mutta erityisesti alkukaudesta joukkue oli suurissa vaikeuksissa. Toistaako ryhmä viime kaudelta tutut virheet vai seilaako MYPA-laiva tänä vuonna mallikkaati alusta asti? MYPA elää tällä hetkellä myös muutoksen aikaa. Pelaajabudjetti on kolmanneksen viime kautta pienempi, joten seuran on pakko muuttaa toimintakulttuuriaan. Oletteko asettaneet tulostavoitteita alkavalle kaudelle? Olemme sen verran miettineet, että pyrimme parantamaan viime kaudesta. Olimme viime kaudella kahdeksansia. Kaikki sijoitukset siitä ylöspäin, niin olemme onnistuneet. Onko seitsemäs sija lottopotti joukkueellenne? Ei se lottopotti ole. Ei sitä kannata alkaa liikaa miettiä, onko sitä yhdeksäs vai kuudes. Tärkeintä on, että kaudesta jää positiivinen fiilis ja olemme menneet asioissa eteenpäin. Totta kai sijoituksenkin pitää olla silloin parempi kuin edellisenä vuonna. Tavallaanhan meillä on sellainen uuden alku tässä. Aloitimme ikään kuin projektin alusta tai ainakin jouduimme ottamaan askelia taaksepäin. Jos pystymme parantamaan viime kaudesta, niin näkisin meidän olevan oikealla tiellä. Viime kautenne lähti nihkeästi käyntiin. Mistä luulet sen johtuvan? Silloin sattui paljon. Meillä oli rikkonainen pre-season. Harjoitusrinkimme oli lähtökohtaisesti liian kapea. Nyt tilanne on päinvastainen: meillä on ollut aikamoinen rumba. Mutta tärkeää on, että sopimuspelaajamme ovat pysyneet ehjinä, eikä ylikuormituksia ole tullut. Tässä mielessä olemme valmiimpia. Lisäksi viime kaudella kolme päivää ennen sarjan alkua pelasimme Suomen Cupia kumirouheella, jolloin pääsimme pelaamaan ideaalisissa olosuhteissa. Sitten olimme vähän housut kintuissa, kun jouduimme pelaamaan epätasaisimmilla alustoilla. Tulemme kiinnittämään tähän huomiota, sillä ”baanat” eivät ole ihan huipputikissä. Ikävä kyllä, ensimmäiset kaksi kuukautta tai ainakin kuukausi tulee olemaan melkoista taistelupalloa. Kuinka aktiivisia olette uusien hankintojen suhteen? Meidän kannattaa olla koko ajan aktiivisia. Olemme oppineet viime ja tämän vuoden aikana, että lahjakkuuksia löytyy kun niitä etsii. Viime vuonna pelaajia löi läpi alasarjojen kautta ja meillä on nytkin pelaajia tullut alasarjoista. Olemme kiinnostuneita ja tarjoamme aidosti mahdollisuuden, jossa meille voi tulla kehittymään ja sitä kautta sehän auttaa myös meitä. Jatkossa toki voi olla hankalampaa löytää enää kotimaisia pelaajia. Nähdäkseni tarvitsimme vielä pari pelaajaa. Mistä he tulevat, niin sitä en vielä tiedä. Virityksiä on. MYPA on menettänyt paperirahansa. Mikä on valmentajan näkökulmasta lääke menetettyjen resurssien korvaamiseksi? Meidän pitää luoda ennen kaikkea oikeanlainen maine. Meillä on logistisesti hyvä sijainti ja hyvät harjoitteluolosuhteet jotka paranevat vielä entisestään. Uskomme myös siihen mitä teemme valmennuksellisesti. Me tarjoamme hyvän ympäristön kasvaa huippu-urheilijaksi. Meidän täytyy luoda sellainen paikka, josta kannattaa tulla hakemaan nostetta uralle. Tässä meidän tulee onnistua. Menneisyyteen ei ole paluuta, että voisimme heilutella HJK:n kanssa shekkivihkoa kilpaa. Meidän toiminntamme on oltava niin kiinnostavaa, että lahjakkaat pelaajat hakeutuvat meille. Suunta on oikea, koska meille on tullut tosi paljon yhteydenottoja. Tämä on se suuntaus, miten minä näen tulevaisuuden. Luomme paikan, jossa on hyvä keskittyä olennaiseen. Haastattelu: Jaakko Käyhkö Jalkapallon seuraamiseen saat lisäjännitystä Nordicbetin vetokohteilla. Avaa pelitilisi tästä ja kuittaa samalla 100 euron bonus!

LUE MYÖS: