
Rovaniemen Palloseura aloitti kautensa voitolla kaatamalla lauantaina kotonaan AC Oulun lukemin 1-0. Ottelun ainokaisen iski
Emenike Mbachu.
RoPS on operoinut tänä vuonna pienellä pelaajapakalla. Aiemmin usein ulkomaisiin voimiin turvautunut ryhmä, on päättänyt, ettei ota viittä ulkomaista vahvistusta enempää.
– Meillä on ollut harjoituksissa 10-12 pelaajaa. Kentällä oli jo miehiä, joita en treenien perusteella olisi halunnut kokoonpanoon laittaa, mutta oli pakko, päävalmentaja
Kari Virtanen surkuttelee seuran verkkosivuilla.
RoPS menetti ottelun alla myös elsalvadorilaisen maajoukkuemiehen
Victor Turciosin, koska mies ei ole saanut vielä pelilupaa.
–
Antti Peura pelasi keskikentällä ja lopussa myös
Mika Lahtinen. Miehiä piti heitellä vähän sinne tänne. Hienon taisteluvoiton saimme pelistä, mutta on selvä, että tarvitsemme lisää pelaajia.
LUE MYÖS: