Erikoishaastattelussa FC Hämeenlinnan päävalmentaja Jussi Lempinen – "En usko räyhäämiseen"
FC Hämeenlinnan päävalmentaja Jussi Lempinen on ajautunut suojattiensa kanssa haastavaan tilanteeseen. Sarjataulukon viimeisenä oleva ryhmä on saalistanut kuudessa ottelussa ainoastaan yhden pisteen.
Lempinen sanoo SuomiFutis-sivuston haastattelussa uskovansa siihen, että kurssi voidaan vielä kääntää. Luotsin mukaan viime pelit ovat olleet ryhmän kannalta rohkaisevia.
Joukkue kasattiin verrattain aikaisessa vaiheessa ja takananne pitäisi olla onnistunut harjoituskausi. Keikutte kuitenkin sarjataulukossa viimeisenä. Oletko itse tyytyväinen pre-seasoniin?
Jotainhan on varmasti siis pilalle mennyt, mutta mitä. Siitähän tässä onkin kysymys. Emme ole tähän vielä vastausta löytäneet.
Tietenkin sarja-aloitus oli niin karmea (0-9-tappio PK-35 Vantaalle), että ehkä sekin heijastui joltain osin nuoreen joukkueeseen.
Tärkeää tässä on muistaa myös se, että kaksi viimeistä peliämme ovat sujuneet hyvin. Olemme tehneet oikeita asioita, mutta maalintekoon ovat pelit kaatuneet.
Olette tehneet kuudessa ottelussa ainoastaan yhden maalin. Miten selittäisit heikkoja hyökkäyspään tehoja?
Olemme esimerkiksi kahdessa viime pelissä luoneet useita laadukkaita maalipaikkoja, mutta vedot ovat menneet joko taivaan tuuliin tai veskari on torjunut.
Kun maalinteon tuska on päällä, niin moni on yrittänyt keksiä siihen ongelmaan ratkaisuja niitä löytämättä. Kuitenkin kun tilanteita luodaan, niin jossain vaiheessa pallot alkavat löytämään tiensä verkkoihin. Ja olemme kyllä luoneet riittävästi maalipaikkoja varsinkin viime otteluissa.
Ulkopuolisin silmin näyttää siltä, että heikon alkukauden seurauksena aikamoinen apina on asettunut nuoren joukkueen harteille. Miten pyrit poistamaan tuota raskasta henkistä taakkaa ja rentouttamaan päivittäistä tekemistä?
Pyrin itse ruokkimaan positiivisutta. Minä en keksi tilanteen helpottamiseksi mitään muuta keinoa. On tärkeää lähteä sitä kautta ja etsiä ihan niitä pieniäkin positiivisia asioita.
Itse en sellaiseen räyhäämiseen usko. Tilanne ei sillä tavalla mihinkään korjaantuisi.
Aiotko muokata joukkueen pelitapaa nykyistä suoraviivaisemmaksi?
En ole siihen suuntaan muokannut. Voisin sanoa, että ehkä enemmänkin pallonhallinnalliseen suuntaan. Olemme palanneet enemmän ehkä siihen vanhaan tuttuun tapaan.
En halua nähdä sitä niin, että potkitaan pelkästään pitkää. Joukkueessa on sellaisia pelaajia ja sellainen määrä taitoa, että pystymme pitämään palloa ja pelaamaan hyvää futista.
Joukkue on nuorentunut jonkin verran viime kaudesta. Voisiko tämä olla yksi tekijä vaikean alkukauden taustalla?
Näin se varmaan on.
Vielä kun kausi lähti heikosti liikkeelle, nuorisokaarti kasaili itselleen vähän turhankin kovia paineita.
Uskon kuitenkin, että homma lähtee onnistumisten kautta taas liikkeelle. Me valmennusjohdossa näemme pelissä tapahtuvan oikeita asioita.
Haastattelu: Jaakko Käyhkö
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”