FC Hämeenlinnan organisaatio uudistuu. Seuran toimitusjohtajana aloittaa 1. kesäkuuta alkaen Parolan Visan nykyinen toiminnanjohtaja Janne Oksanen, kertoo seuran tiedote.

Oksanen omaa useiden vuosien kokemuksen urheilujohtamisesta, mukaan lukien kunta- ja yritysyhteistyöstä. Hänen ansioluetteloonsa kuuluu muun muassa Parolan Visan ja Pekolan Iskun seurayhteistyön rakentaminen ja vakiinnuttaminen.

Uusi toimitusjohtaja ottaa pestin innolla vastaan. Hän haluaa kehittää FC Hämeenlinnaa suuntaan, jossa seura koetaan kaikin puolin halutuksi yhteistyökumppaniksi.

– Tehtävä on haasteellinen, mutta tavoitteet ovat selkeät. FC Hämeenlinna tavoittelee liigapaikkaa vuoteen 2015 mennessä ja asioita kehitetään sen mukaisesti. Toiminnan on oltava joka suhteessa laadukasta, niin yhteistyökumppanien, jäsenistön kuin suuren yleisönkin suuntaan, Oksanen sanoo.

Luotettava peliyhtiö bet-at-home on yksi Alexander Ringin seuran pääsponsoreista.
Avaa pelitilisi tästä ja kuittaa samalla 100 euron bonus!