Englannille vaihteeksi huojentavia uutisia sairastuvalta
Englannin jalkapallomaajoukkue voitti EM-kenraalinsa Belgiaa vastaan lauantaina maalein 1-0 Wembleyllä pelatussa ottelussa. Ottelun ainokaisen iski Danny Welbeck.
Englannin maajoukkueluotsi Roy Hodgsonille ottelu aiheutti voitosta huolimatta lisää harmaita hiuksia, sillä puolustajat John Terry ja Gary Cahill loukkkasivat itseään ottelussa. Cahill tönäistiin ottelussa päin maalivahtia, ja hänen epäiltiin murtaneen leukansa. Terry puolestaan sai kolhun ja loukkasi takareitensä.
FA:n kehitysjohtaja Trevor Booking kertoi uutistoimisto Reutersille englantilaisten kannalta huojentavia uutisia. Alustavien tutkimuksien mukaan pelaajat selvisivät säikähdyksellä.
– Tämänhetkisten tietojen mukaan olemme toiveikkaita, että (Gary Cahillin) leuka ei ole murtunut. Olemme varmoja, että leukaa katsellaan vielä uudestaan, mutta juuri nyt toivomme kaiken olevan kunnossa, Brooking toteaa.
Terryn vamma saattoi johtua intensiivisestä harjoittelusta, eikä kyse ole välttämättä sen vakavammasta. Toppari käy kuitenkin varmuuden vuoksi vielä kuvauttamassa koipensa.
– Lääkintähenkilökunta on toiveikas, että hän pystyy jatkamaan joukkueessa, Brooking selventää.
Englanti on jo aiemmin menettänyt joukkueesta loukkaantumisten vuoksi maalivahti John Ruddyn ja keskikenttämiehet Gareth Barryn ja Frank Lampardin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Virallista: Casper Terho siirtyy Hollantiin – lainasopimuksessa osto-optio
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin