Iniesta puolikuntoinen aiemmissa kisoissa – "Nyt olen täydessä tikissä"

Yksi Espanjan keskikentän tähdistä on Andres Iniesta, joka ei ehkä saa suurinta huomiota kentällä, mutta usein löytyy ratkaisijoiden joukosta, kun tosipaikka on kyseessä.
Espanjan maajoukkueen paidasta Iniesta muistetaan parhaiten vuoden 2010 MM-finaalin voittomaalin tekijänä. Iniesta paljasti Uefa.com:lle ennen illan Italia-ottelua, että Espanjan mestaruusvuosina 2008 ja 2010, hän on ollut puolikuntoinen. Iniesta silloinkin pystyi auttamaan joukkueensa huippusuorituksiin, ja mihin kaikkeen onkaan nyt mahdollisuus, kun mies on täydessä kunnossa.
– Vuoden 2008 EM-kisojen ja 2010 MM-kisojen aikana en ollut fyysisesti täydessä kunnossa, vaan kärsin vammoista. Nyt olen täydessä tikissä, Iniesta lataa.
Iniestan ja muiden keskikentän hyökkäävien pelaajien rooli kasvaa edellisestä kisoista, koska kärjestä puuttuu joukkueen monivuotinen ykkösmaalintekijä David Villa. Paikkaajat, Fernando Torres, Alvaro Negredo ja Fernando Llorente, ovat parhaimmillaan huippumaalintekijöitä, mutta pientä epävarmuutta on sillä osastolla ilmassa.
Kärkipelaajien lisäksi Espanja tarvinnee tehoja myös keskikenttäpelaajilta, jos aikoo jatkaa menestysputkeaan.
– Vuosi vuodelta menestyminen käy vaikeammaksi. Meidän pitää vain yrittää pelata omaa peliämme niin hyvin kuin osaamme, niin mahdollisuudet voittaa ovat hyvät.
Italia ei ole kisojen suurin voittajasuosikki. Joukkue on uusiutunut viime vuosina paljon, ja sen ympärillä on ollut milloin mitäkin skandaalia. Iniesta tietää, että kaikeasta huolimatta Italia ei koskaan ole helppo vastustaja.
– Italialla on erittäin hyviä pelaajia ryhmässään ja heidän puolustustaan on vaikea murtaa. Mutta meidän pitää keskittyä enemmän itseemme kuin heihin. Meidän pitää olla nopeita ja hyviä, ja käyttää saamamme paikat hyväksemme.
Espanja kohtaa Italian C-lohkon avauspelissä klo 19.00.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan