Italian ykköshyökkääjän Antonio Cassanon EM-kisamatka näytti kaukaiselta haaveelta viime syksynä. Mies sai kahdeksan kuukautta ennen EM-kisoja sairaskohtauksen ja joutui sydänleikkaukseen. Sillä hetkellä koko ura näytti olevan ohi. – Totta puhuakseni, aluksi olin jo lopettamassa pelaajauraani. Mutta vähitellen näin valoa tunnelin päässä ja ymmärsin voivani jatkaa uraani entiseen malliin, Cassano kertoo Uefa.com:ssa. Cassano palasi kentille ja maajoukkueeseenkin huhtikuussa, ja ansaitsi paikan EM-miehistöön. – Haluan saada tästä turnauksesta maksimaalisen tuloksen ja aion antaa kaikkeni joukkueelle. Cassano saattaa menettää avauspaikkansa Kroatia-otteluun. Mario Balotellin tilalle avauspelissä tullut Antonio Di Natale saattaa ottaa avauskokoonpanopaikan, jolloin Balotelli tai Cassano joutuu vaihtoon. Italialaismedia on kovaa vauhtia nostamassa Di Natalea avaukseen, mutta Cassano toppuuttelee odotuksia. – Valmentaja päättää, kuka on ensimmäisenä nokkimisjärjestyksessä, ei media. Espanjaa vastaan koko joukkue, ja kaikki neljä kärkimiestä jotka kävivät kentällä, pelasivat erinomaisesti. – Meillä on joukkueessa viisi kärkipelaajaa. Ne pelaavat, jotka suoriutuvat parhaiten. Nimillä tai muilla ei ole väliä.
Pelaa Italia-Kroatia NordicBetille 50 euron riskitön veto kertoimilla: 2,32 – 3,x20 – 3,15 Jos veto menee ohi, saat panoksesi takaisin! Lue tästä lisätietoja!

LUE MYÖS: