Kreikan EM-joukkueella mahdollisuus kohottaa koko kansan itsetuntoa – katso EM-ryhmä!

Kreikan jalkapallomaajoukkue muistetaan parhaiten todellisena yllätysmestarina vuoden 2004 EM-kisoissa, missä joukkue jyräsi valmentajavirtuoosi Otto Rehhagelin pragmaattisella 1-0-taktiikalla lopulta mestaruuteen asti.

Tästä joukkueesta ovat mukana vielä keskikentän isähahmot Kostas Katsouranis ja Giorgos Karagounis sekä maalivahti Kostas Chalkias.

Kreikka pelasi EM-karsinnat tappioitta, ja voitti oman karsintalohkonsa. Myös lohkon kakkonen Kroatia nousi kisoihin jatkokarsinnan kautta. Nykyisen valmentajan Fernando Santosin piti tuoda joukkueeseen hyökkäävämpää peliä, mutta menestyksen rakennuspalikat ovat olleet enemmänkin kurinalaisen puolustuspelin ansiota.

Kreikan joukkueesta suurin osa pelaa kotimaansa liigaa, ja omaa kokemusta europeleistä seuratasolla. Kreikkalaiset joukkueet ovat viime vuosina olleet hyvin edustettuina sekä Mestarien Liigassa että Eurooppa Liigassa.

Eräs, jolta odotetaan tehoja on lopettamispäätöksen pyörtänyt konkarikärki Theofanis Gekas, jonka odotetaan ottavan suuren roolinhyökkäyspäässä, vaikka miehen parhaat vuodet ovat jo takanapäin.

Kreikka pelasi EM-kisojen alla kaksi harjoitusottelua, saldona 1-1-tasapeli Sloveniaa vastaan sekä 1-0-voitto Armeniasta. EM-kisoissa Kreikka pelaa samassa alkulohkossa isäntämaa Puolan, Venäjän ja Tshekin kanssa. Lohkosta povataan tasaista, ja mitkä vaan joukkueet voi edetä tästä jatkoon.

Jos Kreikka onnistuu kisoissa, voi se nostaa koko talouskriisin runteleman kansakunnan itsetuntoa ja lisätä maan väestön yhteenkuuluvuden tunnetta, mitä tarvitaan lähitulevaisuudessa, jotta maa saadaan nostettua suosta.

Kreikan EM-miehistö:

Päävalmentaja: Fernando Santos

Maalivahdit: Kostas Chalkias (PAOK FC), Michalis Sifakis (Aris Thessaloniki FC), Alexandros Tzorvas (Palermo)

Puolustajat: Vassilis Torossidis (Olympiacos FC), Kyriakos Papadopoulos (FC Schalke 04), Sokratis Papastathopoulos (SV Werder Bremen), Avraam Papadopoulos (Olympiacos FC), José Holebas (Olympiacos FC), Giorgos Tzavellas (AS Monaco FC), Stelios Malezas (PAOK FC).

Keskikenttäpelaajat: Kostas Katsouranis (Panathinaikos FC), Giorgos Karagounis (Panathinaikos FC), Giannis Maniatis (Olympiacos FC), Giorgos Fotakis (PAOK FC), Grigoris Makos (AEK Athens FC), Giannis Fetfatzidis (Olympiacos FC), Sotiris Ninis (Panathinaikos FC), Kostas Fortounis (1. FC Kaiserslautern).

Hyökkääjät: Dimitris Salpingidis (PAOK FC), Giorgos Samaras (Celtic FC), Fanis Gekas (Samsunspor), Nikos Liberopoulos (AEK Athens FC), Kostas Mitroglou (Atromitos FC).

Lisäjännitystä jalkapalloon Betssonin vetokohteilla!
Avaa tili tästä ja kuittaa samalla 100 euron bonus!