Pakollista pelaajasopimusmallia esitetään kotimaisiin huippusarjoihin
Pitkään valmisteltua yhtenäistä ja pakollista pelaajasopimusmallia esitetään otettavaksi käyttöön kaikissa Suomen Palloliiton alaisissa huippusarjoissa vuoden 2013 alusta lukien, tiedottaa Palloliitto.
Pelaajasopimusmallia on valmisteltu alkuvuodesta 2011 lähtien. Sopimuksen sisältöä on sen jälkeen hiottu huippusarjojen kehitystyöryhmässä sekä Palloliiton, Jalkapalloliigan ja Jalkapallon Pelaajayhdistyksen (JPY) tapaamisissa. Asiaa on käsitelty kahdesti myös huippujalkapallovaliokunnassa ja kaikkia huippusarjaseuroja kuultiin asiassa lisäksi kesän 2011 aikana.
Lähtökohtana pelaajasopimusmallin luomiselle on ollut se, että vallitseva sopimustilanne saadaan yhtenäistettyä ja kaikkiin sopimuksiin kirjattua niin pelaajien kuin seurojenkin kannalta varmasti olennaiset asiat ja sopimukset ovat selkeitä ilman tulkintamahdollisuuksia. Vastaava käytäntö on jo voimassa useassa Euroopan maassa. Palloliiton kilpailumääräykset edellyttävät jo nyt, että kaikissa liiton aikuisten sarjoissa pelaajilla on oltava kirjallinen sopimus, mutta Suomessa tehdään edelleen pelaajasopimuksia, joissa jää olennaisia asioita sopimatta. Sopimusten valvonta on kuitenkin käytännössä mahdotonta johtuen niiden suuresta määrästä ja kirjavuudesta.
Euroopan jalkapalloliitto UEFA, EPFL (Euroopan ammattilaisliigojen yhdistys), ECA (Eurooppalaisten seurojen yhdistys) ja FIFPro (kansainvälinen ammattilaispelaajayhdistys) allekirjoittivat 19.4.2012 sopimuksen koskien pelaajasopimusten minimivaatimuksia ammattilaisjalkapallossa EU:ssa ja muissa UEFA:n jäsenvaltioissa. Tämä sopimus tukee myös Palloliiton jo aiemmin aloittamaa uutta pelaajasopimusprosessia ja Suomessa sopimusmalli on tarkoitus ottaa käyttöön ammattilaissarjojen lisäksi myös muissa huippusarjoissa.
Palloliiton on otettava asiassa huomioon sekä pelaajien että seurojen edut. Uusi pelaajasopimusmalli turvaa pelaajien edut ja seurojen kannalta sopimusmallin käyttöönotto selkeyttää tilannetta, kun kaikkien pelaajien kanssa tehdään sopimus yhtenäiseltä pohjalta. Mallin mukaisessa sopimuksessa sovitaan asioista, joista on hyvä sopia huippusarjoissa muutenkin. Kyseessä ei ole työehtosopimus, vaan malli työnantajan ja työntekijän välillä tehtävästä sopimuksesta.
Pelaajasopimusmalli on hyväksytty JPY:n osalta ja myös Jalkapalloliiga on hyväksynyt sopimusmallin sen talousliitettä lukuun ottamatta. Asiaa on käsitelty myös Huippusarjojen kehitystyöryhmässä. Palloliiton liittohallitus käsittelee asiaa kesäkuun 18. päivä ja mikäli liittohallitus hyväksyy pelaajasopimusmallin, tulee se pakollisena käyttöön kaikkien pelaajasopimusten osalta miesten Jalkapalloliigassa, Ykkösessä ja Kakkosessa sekä Naisten Liigassa ja Ykkösessä 1.1.2013 alkaen.
Lähde: Suomen Palloliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
Pitkään valmisteltua yhtenäistä ja pakollista pelaajasopimusmallia esitetään otettavaksi käyttöön kaikissa Suomen Palloliiton alaisissa huippusarjoissa vuoden 2013 alusta lukien, tiedottaa Palloliitto.
Pelaajasopimusmallia on valmisteltu alkuvuodesta 2011 lähtien. Sopimuksen sisältöä on sen jälkeen hiottu huippusarjojen kehitystyöryhmässä sekä Palloliiton, Jalkapalloliigan ja Jalkapallon Pelaajayhdistyksen (JPY) tapaamisissa. Asiaa on käsitelty kahdesti myös huippujalkapallovaliokunnassa ja kaikkia huippusarjaseuroja kuultiin asiassa lisäksi kesän 2011 aikana.
Lähtökohtana pelaajasopimusmallin luomiselle on ollut se, että vallitseva sopimustilanne saadaan yhtenäistettyä ja kaikkiin sopimuksiin kirjattua niin pelaajien kuin seurojenkin kannalta varmasti olennaiset asiat ja sopimukset ovat selkeitä ilman tulkintamahdollisuuksia. Vastaava käytäntö on jo voimassa useassa Euroopan maassa. Palloliiton kilpailumääräykset edellyttävät jo