Saksa jalat maassa odotuksista huolimatta – "Aloitamme puhtaalta pöydältä"
Saksa on yksi turnauksen suurimmista ennakkosuosikeista, ja monen mielestä jopa suurin voittajasuosikki. Joukkueen sisällä ennakko-odotusten ei anneta hämätä – mitään ei saa ilmaiseksi.
– Haluamme voittaa, mutta aloitamme puhtaalta pöydältä. Olemme hyvinkin tietoisia siitä, kuinka hankala alkulohko on. Voittamalla avausottelumme, suurin osa paineista häviää, joukkueen ykkösmaalivahti Manuel Neuer pohtii lähtötilannetta kisoihin Uefa.com:lle.
– MM-kisoissa saimme voitokkaan startin Australiaa vastaan, mikä kantoikin pitkälle. Tämä on tavoitteena myös nyt.
Neuer ja seitsemän muuta joukkueessa olevaa Bayern Münchenin pelaajaa jäi seurajoukkuepeleissä nuolemaan näppejään. Kausi oli hyvä, mutta joukkue jäi pokaalitta. Bayern sijoittui Saksan Bundesliigassa toiseksi ja hävisi sekä Saksan Cupin että Mestarien Liigan finaalit. Pelaajat eivät kuitenkaan jääneet murehtimaan pettymyksiä vaan ovat laittaneet jo uutta matoa koukkuun.
– Varsinkin me Bayernin pelaajat haluamme hyvälle kaudellemme kruunun. Mielestäni tämä turnaus tulee juuri sopivaan aikaan.
Saksan on ollut mitaleilla kolmissa edellisissä arvokisoissa, MM-pronssia vuosina 2006 ja 2010 sekä EM-hopea vuonna 2008, ja Neuerin mielestä joukkue on vielä parempi kuin aiemmin, mihin on helppo yhtyä, kun katsoo joukkueen nimilistaa. Joukkueen ikärakenne on optimaalinen ja jokaiselle pelipaikalle löytyy huippulaatua.
– Meillä on enemmän leveyttä materiaalissa, kuin kaksi vuotta sitten. Kilpailu tekee hyvää joukkueelle ja se näkyy myös harjoituksissa.
Saksa avaa kisat Portugalia vastaan lauantaina. Muut ns. kuolemanlohkon joukkueet ovat Hollanti ja Tanska.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous