SS: Israelin tiedustelupalvelu Mossad saapuu Kuopioon – ”Luultavasti he ovat erittäin perusteellisia”
Kuopion Palloseura kohtaa Eurooppa-liigan 2. karsintakierroksella israelilaisen Maccabi Netanyan. Savon Sanomat tietää kertoa, että israelilaiset urheilijat nauttivat perinteisesti matkojensa aikana maan tiedustelupalvelu Mossadin suojasta.
– Luultavasti he ovat erittäin perusteellisia ja tekevät kaikkensa sen eteen, ettei yllätyksiä tule ja kaikki menee hyvin, KuPSin toimitusjohtaja Jarmo Heiskanen ennakoi lehdelle.
Lehti ennustaa, että Mossadin pommimiehet vierailevat Kuopiossa ennen 26. heinäkuuta pelattavaa koitosta – ja kontrolli ottelutapahtuman ympärillä on erityisen huoliteltua.
”Minulla on valmiutta satsata joukkueeseen kahden-kolmen miehen verran”
Kuopiolaisseuran viimevuotiset – ja tulevat – kansainväliset kokemukset pohjautuvat osaltaan omistaja Ari Lahden syvään lompakkoon. Mies kertoo Savon Sanomille, että hän on valmis raottamaan kukkaronsa nyörejä joukkueen vahvistamiseksi. – Olen tavoitteellinen mies ja minulla on valmiutta satsata joukkueeseen kahden–kolmen miehen verran, jos valmennusjohto näkee sen tarpeelliseksi. Lue Savon Sanomien juttu tästä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta

- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä