Arsene Wenger haluaa suomalaispakin vahvuuden hyötykäyttöön
Valioliigakauteen valmistautuva Arsenal ei ole voittanut yhtään titteliä sitten vuoden 2005 FA Cupin menestyksen jälkeen. Lontoolaisseuran englantilais-suomalaispakki Carl Jenkinson tietää, että seuran palkintokaappi kaipaa lisätäytettä.
– Tämä kausi tulee olemaan iso. Tunnemme sen samalla tavoin kun fanit – haluamme kovasti voittaa pokaalin ja menestyä, Jenkinson kertoo Daily Star –lehden haastattelussa.
– Tämä on sellainen asia, jonka eteen teemme töitä kaudella ja toimitamme faneille, toivottavasti.
”Keskitykset ovat yksi vahvuuksistani”
Arsenalin manageri Arsene Wengerin harjoittamaa pelitapaa on ajoittain haukuttu tehottomaksi, mutta Suomen nuorisomaajoukkueissa esiintynyt puolustaja on tuonut pre-seasonin harjoitusotteluissa suoraviivaisuutta peliin laatukeskityksien muodossa. – Manageri tietää, että keskitykset ovat yksi vahvuuksistani, ja hän kysyi minua laittamaan niin paljon palloja boksiin kuin pystyn. – Tykkäämme pitää pallon liikkeessä ja tehdä maaleja eri tavoin – keskittäminen on kuitenkin vahvuus, jota tykkään käyttää mahdollisuuden auetessa, Jenkinson valottaa. Jenkinson joutui viime kaudella sairastuvalle kolmeksi kuukaudeksi selkävaivojen vuoksi. Terveenä ollessaan hän uskoo pystyvänsä jatkamaan taistelua Bacary Sagnan kanssa oikean laitapakin avauspaikasta. – Mitä enemmän minuutteja pelaan, sitä varmempi olen jatkamaan eteenpäin puskemista.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä