OPS:n serbihyökkääjän sopimus purettu
Oulun Palloseuran serbihyökkääjä Marko Jaksicin sopimus on purettu seuran sekä pelaajan yhteisymmärryksessä. Jaksic oli oululaisseuran mukana viimeistä kertaa tiistaina ja lentää kotimaahansa torstaina.
– Haluan kiittää teitä kaikkia tästä kolmesta kuukaudesta. Olen pahoillani, etten pystynyt auttamaan joukkuetta tämän enempää, mutta sen voin sanoa, että annoin joka pelissä 100 prosenttia. Se ei riittänyt minun kohdallani, mutta toivotan OPS:lle parhainta menestystä jatkossa. Toivottavasti onnistutte nousemaan Veikkausliigaan ensi vuonna, Jaksic toteaa seuran nettisivuilla.
OPS-manageri Miika Juntusen mukaan hyökkäyspäässä on tarvetta uudelle verelle. Näyttöpaikan saavat brassihyökkääjä Leandro Costa sekä uudet nigerialaisvahvistukset.
– Minä katson vain tuloksia. Meillä on ollut hyökkäyspäässä paljon tehottomuutta, joten nyt on Leandro Costan sekä neljän meille tulevan nigerialaishyökkääjän vuoro näyttää, Juntunen kertoo.
Brassihyökkääjä Costa sai pelilupansa tiistaina, joten hän on mukana ensi lauantaina vieraskentällä FC KooTeePeetä vastaan. Serbipelaajat Vladislav Viric ja Nikola Prebiracevic palasivat kotimaahansa jo aiemmin kesällä. Lisäksi jamaikalaispelaaja Kenniel Hyde siirtyy Palloseuran farmijoukkue Tornio Pallo-47:ään loppukauden ajaksi, missä myös senegalilaishyökkääjä Francois Badji on pelannut jo pidemmän aikaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä