Suomalainen suurlupaus kiinnostaa Saksassa – myös HSV perässä
AC Oulun 17-vuotiaan huippulupauksen Matias Ojalan nimi on pyörinyt viime aikoina siirtohuhuissa. Siirtomyllyn laukaisi nuorukaisen viime viikon testijakso Saksan 2. Bundesliigassa pelaavan FC St. Paulin riveissä. Keskikenttäpelaaja onnistui vakuuttamaan lyhyessä ajassa hampurilaisseuran, kuten jo aiemmin kerroimme.
AC Oulun urheilutoimenjohtaja Mika Nurmela vahvisti aiemmin tällä viikolla SuomiFutis-sivustolle, ettei oululaisseura aio olla mahdollisen siirron esteenä. AC Oulu on ensisijaisesti kiinnostunut, että nuorukainen pääsee kehittävään ympäristöön, missä lahjakkuus saa asianmukaista valmennusta (uutinen).
Ulkomaille elokuun siirtoikkunassa?
Ojala paljastaa SuomiFutis-sivuston haastattelussa, että siirto saattaa olla hyvinkin ajankohtainen. St. Pauli ei ole suinkaan ainoa seura, joka on kiinnostunut nuoren suomalaisen palveluksista. – Siellä on HSV ainakin kiinnostunut. Heidän skouttinsa pyöri siellä (Hampurissa) ja osoitti kiinnostusta. Muista seuroista en tiedä. – Siellä puhuttiin sellaista, että älä ihmettele, jos seurat haluaisivat sinut jo tämän siirtoikkunan aikana. Jos sieltä tulee tarjous, niin kyllä sitä voisi lähteä. Jossain vaiheessahan sitä pitää ulkomailla siirtyä ja ainahan se on ollut myös unelmani, Ojala valottaa. Jos valinta pitäisi tehdä tässä kohtaa, Ojalan vaaka kallistuisi todennäköisimmin perinteikkääseen Hamburger Sport-Vereiniin. – Jos menisin sinne (Saksaan), joutuisin todennäköisesti ainakin aluksi reservijoukkueen mukaan. St. Paulin reservit eivät olleet tasoltaan kummoisia, me kyllä AC Oulun kanssa varmasti voittaisimme ne. HSV:lla on paremmat reservit ja siksi tämän perusteella valitsisin tuon joukkueen. Jos jompikumpi pitäisi siis valita, niin HSV. – Mutta kyllä molemmat seurat ovat hyviä vaihtoehtoja tulevaisuutta ajatellen, Ojala lisää.Edessä muutaman viikon huili
Moni jalkapalloihminen pidätti tiistaina hengitystään kuultuaan, että Ojala on loukannut itsensä Ykkösen ottelussa FC Hämeenlinnaa vastaan. Nuorukaisen onneksi hän selvisi vakavitta vammoitta. – Juuri äsken nilkkaan laitettiin kipsi. Siinä todettiin repeämä nivelsiteessä, mutta ei onneksi mitään sen pahempaa. Mitään murtumia ei ole. Taitoniekka ei osaa sanoa tarkalleen sairauslomansa pituutta. – Kipsattuna jalka on kymmenen päivää ja sen jälkeen on vuorossa kuntoutus. Alle kuukaudella pitäisi selvitä. Ei tässä mitään sen vakavampaa, Ojala sanoo. Jaakko Käyhkö Julkaisemme Matias Ojalan haastattelun kokonaisuudessaan perjantaina!LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
AC Oulun 17-vuotiaan huippulupauksen Matias Ojalan nimi on pyörinyt viime aikoina siirtohuhuissa. Siirtomyllyn laukaisi nuorukaisen viime viikon testijakso Saksan 2. Bundesliigassa pelaavan FC St. Paulin riveissä. Keskikenttäpelaaja onnistui vakuuttamaan lyhyessä ajassa hampurilaisseuran, kuten jo aiemmin