”Lionel Messi ja Gonzalo Higuain ovat pikkutyttöjä”

Perulaispuolustaja Carlos Zambrano on sivaltanut Argentiinan tähtinimiä Lionel Messiä ja Gonzalo Higuainia tiistaisen MM-kisojen karsintaottelun jäljiltä. Lukemiin 1-1 päättynyt koitos ei ollut Zambranon mielestä tähtikaksikon uran parhaimpia työnäytteitä.
– Messi ja Higuain ovat pikkutyttöjä. He vain valittivat koko pelin läpi, Depor.pe-sivusto siteeraa 23-vuotiasta pelaajaa.
– Messin on täytynyt olla peloissaan, koska hän ei saanut mitään aikaiseksi.
Zambranon purkaukseen löytyy selvä syy.
– Higuain yritti provosoida minua läpi koko ottelun ajan, mutta en tarttunut syöttiin. En ikinä lankea hänen temppuihinsa.
– Me ansaitsimme voittaa, sillä pelasimme hyvää jalkapalloa. Argentiinalaiset olivat turhautuneita, ja he eivät tienneet, kuinka käsitellä meitä. He yrittivät kuumentaa minua loukkauksilla.
– He ajattelevat olevansa koskemattomia, mutta näin ei ole. Jalkapallo on miesten peli, Zambrano päättää.
Argentiina johtaa seitsemän ottelun jälkeen Etelä-Amerikan maanosaliiton karsintasarjaa 14 pisteellä. Peru on seitsemällä pisteellä yhdeksän joukkueen taulukossa sijalla seitsemän.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lucas Bergström jäämässä Mallorcan riveihin: ”Haluan pelata ja siksi olen täällä”
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- Shakhtar-luotsi Arda Turan Ilves-pelin alla: ”Valitsemme parhaan avauksen toteuttamaan strategiaamme”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Miika Nuutinen kommentoi HJK:n ihmenousun käynnistänyttä käännekohtaa: ”Asiat pitää pakottaa tapahtumaan”
- SJK:n eurourakka päättyi heti ensimmäisellä karsintakierroksella
- HJK:n sankari Santeri Hostikka selätti rajun taudin: ”Kaksi viikkoa sängyn pohjalla”
- HJK:n Kai Meriluoto avasi Slovenian suurseuran huippuluokan vaatimustasoa – näin sarja erosi Veikkausliigasta
- Puolan uusi maajoukkuevalmentaja selvillä: ”Mielestäni edellinen valmentaja teki virheen…”
- FotbollDirekt: Ilves haluaa ostaa lainapelaajansa
- Sisuuntunut HJK pelasti eurokautensa murskanäytöksellä! Santeri Hostikalta unelmapaluu
- Santeri Haarala saattaa jättää Djurgårdenin – seurapomo: ”Herättänyt kiinnostusta”
- Ossi Virta palaa Veikkausliigaan
- Haastattelu: Klaksvík-luotsi Magnus Powell kertoi millaista on valmentaa puoliammattilaisjoukkuetta