Tätä voi jossitella: ”Se oli selvä pilkun paikka”
Suomen jalkapallomaajoukkue avasi perjantaina MM-karsinnat Helsingin Olympiastadionilla 0-1-tappiolla Ranskaa vastaan. Huuhkajat loi ottelussa joitakin vaarallisia maalintekopaikkoja, erityisesti Kasper Hämäläinen oli hyvällä pelipäällä.
Ottelun alussa, pelin ollessa vielä maalittomassa tilanteessa, Hämäläinen sai nappisyötön ja pääsi yksin läpi. Suomalainen kuitenkin hieman aikaili, ja hänet ajettiin kiinni. Juuri kun vikkelä pallotaituri oli laukomassa, hänet kaadettiin rikkeen näköisesti, mutta pilli ei soinut.
– Minun mielestäni se oli selvä pilkun paikka. Sain ladata aika vapaasti rauhassa, juuri kun olin ampumassa tuli tukijalkaan kova kopsahdus takaa ja menetin tasapainoni. Olin varma, että vihellys kuuluu, mutta ei. Se olisi voinut muuttanut pelin luonnetta, Hämäläinen harmittelee Huuhkaja-TV:n haastattelussa.
Hämäläisen mielestä suomalaisille olisi ollut enemmänkin tarjolla, mutta mahdollisuuksia ei kyetty hyödyntämään.
– Aika suuri pettymys. Ranska on hyvä joukkue, mutta meillä oli hyvät paikat tehdä maaleja ja ottaa täydet kolme pistettä. Ei Ranska sen kummoisempi ollut, ei heillä mitään megapaikkoja, ja meillä oli kolme-neljä hyvää paikkaa ja ehkä yksi pilkku. Näitä aina jossitellaan pelin jälkeen – tämä on se ero tällä hetkellä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
Suomen jalkapallomaajoukkue avasi perjantaina MM-karsinnat Helsingin Olympiastadionilla 0-1-tappiolla Ranskaa vastaan. Huuhkajat loi ottelussa joitakin vaarallisia maalintekopaikkoja, erityisesti Kasper Hämäläinen oli hyvällä pelipäällä.
Ottelun alussa, pelin ollessa vielä maalittomassa tilanteessa, Hämäläinen sai nappisyötön ja pääsi yksin läpi. Suomalainen kuitenkin hieman aikaili, ja hänet ajettiin kiinni. Juuri kun vikkelä pallotaituri oli laukomassa, hänet kaadettiin rikkeen näköisesti, mutta pilli ei soinut.
– Minun mielestäni se oli selvä pilkun paikka. Sain ladata aika vapaasti rauhassa, juuri kun olin ampumassa tuli tukijalkaan kova kopsahdus takaa ja menetin tasapainoni. Olin varma, että vihellys kuuluu, mutta ei. Se olisi voinut muuttanut pelin luonnetta, Hämäläinen harmittelee