TPS:lle surkeita uutisia – avainpelaajan kausi ohi
Kuva: Juha Tamminen
TPS:n keskikenttäpelaaja Santeri Mäkisen kausi on ohi. Pelaaja loukkasi polvensa muutama viikko sitten pelatussa KuPS-TPS-ottelussa.
– Eturistiside vaatii tähystyksessä tehtävän korjauksen. Tämän vuoksi Santeria ei valitettavasti enää tällä kaudella kentällä nähdä, TPS-joukkueen lääkäri Olli J. Heinonen toteaa seuran verkkosivuilla.
Lahjakkaan keskikenttäpelaajan loukkaantuminen jättää loven turkulaisseuran keskikentälle.
– Olen todella pahoillani Santerin puolesta, joka oli erittäin hyvässä vireessä. Santerin pitää nyt vain keskittyä kuntoutumiseen, jotta hän olisi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa kunnossa ensi vuonna, TPS:n toimitusjohtaja Marco Casagrande pahoittelee.
Sairastuvalta vahvistuksia?
Hyvää kautta niin ikään pelaava Petteri Pennanen sen sijaan selviää ilman leikkausta. – Toivo elää, että Pete olisi kunnossa vielä tällä kaudella maaottelutauon jälkeen. Kaikkemme täällä teemme sen eteen, Casagrande painottaa. Maalivahti Jukka Lehtovaara kuntouttaa edelleen reittään. – Jukan vamma on ollut yllättävän sitkeä ja hän on tehnyt kärsivällisesti töitä kuntoutumisensa eteen. Toivotaan, että Jukka saadaan mahdollisimman pian mukaan kokoonpanoon, Casagrande päättää.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joel Pohjanpalo tehoili ja oli taas voiton takuumies – Jesse Joronen sai myös ylistystä
- Veikkausliiga-pelaaja on tilaston valossa lähellä Euroopan huippua
- Portugalin maajoukkuepelaaja: Cristiano Ronaldo joukkoineen saa epäreilua etua päättäjiltä – ”Jotkut asiat vain on käsikirjoitettu”
- KuPSille uusi hyökkääjä Ruotsista
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä

- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”