Juventus-legenda hylkäsi Liverpoolin tarjouksen kesällä: "Heyselin tragedia on yhä monien mielessä"
Kuva: Getty Images
Australian liigaan viime kesänä siirtynyt Juventus-legenda Alessandro Del Piero kertoo saaneensa siirtoikkunassa viime hetken tarjouksen Liverpoolista, mutta kertoo hylänneensä sen osin kunnioituksesta Heyselin turman uhreja ja heidän omaisia kohtaan.
Heyselin stadionilla Belgiassa pelattiin vuonna 1985 Eurooppa Cupin (nyk. Mestarien liiga) finaali Juventuksen ja Liverpoolin välillä.
Stadionin turvatoimet pettivät ja lopulta 39 ihmistä musertui kuoliaaksi ja lisäksi noin 600 loukkaantui englantilaiskannattajien rynniessä pääosin Juve-kannattajien miehittämään katsomonosaan. Suurin osa kuolleista oli Juventuksen kannattajia.
– Miksi sanoin ei Liverpoolille? Neuvottelut Sydney FC:n kanssa olivat jo edenneet ja ajattelin myös Heyselin tapahtumia, Del Piero kertoi Gazzetta dello Sportille.
– Juventus ja Liverpool pystyivät uusimaan suhteensa, mutta monille ihmiselle (Italiassa) tragedia on jäänyt pyyhkimättömästi mieleen. Kiitän kaikkia seuroja, jotka olivat minusta kiinnostuneita, mutta olen varma tehneeni oikean valinnan.
”Lähtö Juventuksesta jätti pahan maun”
Juventuksessa vuosien 1993-2012 välisenä aikana 503 ottelua pelannut ja peräti 208 maalia tehnyt taituri on harmissaan hänen viime kauden jälkeen saamasta kohtelustaan seurassa. – Juventuksesta lähtö jätti pahan maun suuhuni. Vielä puolitoista vuotta sitten en olisi uskonut, että näin tapahtuu. Tein kaikkeni sitä seuraa kohtaan. Del Piero pelasi Juventuksessa sopimuksensa loppuun asti, mutta seura ei missään vaiheessa tarjonnut ikonilleen jatkoa.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena