Alisuorittanut kolmikko jättää FC Hongan – kokeneelle puolustajalle jatkopesti!
Kuva: Juha Tamminen
FC Hongalla on kasassa nyt 19 pelaajasopimusta, kun joukkueen toimitusjohtaja Ari Masalin vahvistaa kokeneen laitapuolustajan Sampo Koskisen jatkavan seurassa.
– Sampon kanssa kirjoitetaan sopimusta juuri alle, ”Masi” valotti torstaina SuomiFutis-sivustolle.
Seuran taloustilanne lienee kaikkien jalkapalloihmisten tiedossa ja muutama viime kaudella odotuksiin nähden alisuorittanut pelaaja saa lähteä.
– Nimekkäimmät lähtijät ovat varmaan Tomi Petrescu (kuvassa) ja Nicholas Otaru. Myöskään Juuso Simpanen ei jatka.
– Aallon Henri on vielä kysymysmerkki. Näillä näkyminen ei jatka, mutta tammikuussa katsotaan hänen ja meidän tilannetta eikä olla lopullisesti laitettu ovea kiinni.
”Katsotaan vahvistuksia muualtakin”
Honka paikkaa perinteisesti ryhmää pääosin omilla nuorilla, mutta ihan kaikkea ei laiteta oman tuotannon varaan. – Katsotaan muualtakin ehdottomasti. Keskikentän oikealle laitapelaajalle on tarve, kun Otaru lähtee. Puolustava keskikenttä/toppari on myös haussa. Nämä lähinnä tulee mieleen. Kai LintinenLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Fifa-pomo haluaa Venäjän takaisin
- Romano: Ranskan maajoukkuetähti on saamassa ison diilin
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa
- Leo Walta sai miljoonasiirron!
- Valioliigassa iso kauppa siirtorajan viime hetkellä
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Huhut Matias Siltasen ympärillä kiihtyvät – näin seurapomo kommentoi ruotsalaismedialle: ”Se pitää paikkansa”
- FotbollDirekt: KuPS neuvottelee ruotsalaishyökkääjän kanssa
- FM: Glen Kamara olisi halunnut siirtyä takaisin Englantiin