Arsenalin manageri Arsene Wenger on vahvistanut, että lontoolaisryhmä etsii suurella todennäköisyydellä hyökkääjää tammikuun siirtoikkunassa. Ranskalaisluotsi lisäsi myös, ettei hän ole keskustellut Thierry Henryn kanssa mahdollisesta lainasiirrosta. Asiasta kertoo Goal.com.

Tykkimiehet myivät kesällä Robin van Persien Manchester Unitedin riveihin. Nyt Wengerin miehistö kaipaisi selvästi tulivoimaa nihkeästi sujuneen alkukauden jälkeen.

Wengerille lisää harmaita hiuksia aiheuttaa Gervinhon lähtö Afrikan mestaruusturnaukseen.

– Me etsimme ehkä hyökkääjää, koska Gervinho lähtee Afrikan mestaruusturnaukseen, Wenger kertoi toimittajille sivuston mukaan.

Henryn tilanne auki

35-vuotias tähtinimi Thierry Henry on yhdistetty viime aikoina lontoolaisseuraan. Henry oli viime kaudella mukana lainasopimuksen turvin Arsenalin miehistössä, mutta tämän sesongin osalta Wenger ei ole valmis antamaan takeita:

– En ole vielä jutellut asiasta Thierryn kanssa. En ole vielä päättänyt mielessäni, mitä teen, Wenger totesi.