IL: Leverkusen ykkösenä Joel Pohjanpalon perässä
Kuva: Juha Tamminen
HJK ja Bayer Leverkusen neuvottelevat sensaatiokärki Joel Pohjanpalon siirtymisestä Saksan Bundesliigaan. Joukkuetta valmentaa Sami Hyypiä. Saksalaisseuran edustajat ovat lähipäivinä tulossa Helsinkiin tarkempiin neuvotteluihin HJK:n kutsusta.
– He vastasivat, että mielellään tapaavat meitä ensi viikolla, HJK:n omistaja/puheenjohtaja Olli-Pekka Lyytikäinen kertoi Iltalehdelle maanantaina.
Helsinkiläisseuran mukaan pelaajasta ovat kiinnostuneet muutama uusikin länsieurooppalainen suurseura aiempien nimettyjen lisäksi. Pohjanpalo oli aiemmin kuusta Saksassa tutustumassa juuri Leverkusenin ja toisen Bundesliigaseuran Borussia Mönchengladbachin organisaatioihin.
Lisäksi mm. Valioliigaseura Liverpool oli kesällä tehnyt pelaajasta tarjouksen, mihin ei haluttu siinä vaiheessa tarttua.
Siirtosumma kasvaa päivä päivältä
Pohjanpalosta on tulossa yksi kaikkien aikojen kalleimmista Suomesta ulkomaille siirtyvä pelaaja. Tällä hetkellä suurin hintalappu lienee ollut Teemu Pukilla, kun hän siirtyi Saksaan vuoden 2011 alkusyksystä. Kotkalaisesta saatua siirtosummaa ei koskaan julkistettu, mutta summa oli 1,5 miljoonan euron luokkaa (uutinen). HJK vahvisti saaneensa pelaajasta yli miljoonan ja osa meni miehen edelliselle seuralle Sevillalle joukkueiden keskinäisen sopimuksen perusteella. Nyt suuri saksalainen jalkapallolehti Kicker kertoi aiemmin marraskuussa Pohjanpalon siirtosumman nousevan 1,5-2 miljoonaan, mihin extraa tuonee myös miehen debyytti maajoukkuepaidassa kuun puolessa välissä. Kaikkien aikojen suurin suomalaispelaajasta maksettu korvaus on ollut Rubin Kazanin Roman Eremenkosta maksama 13 miljoonan euron siirtosumma Kiovan Dynamolle.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista