ManU suunnittelee 50 miljoonan punnan tuplakauppaa?
Manchester United tähyilee kahta bundesliigapelaajaa Lars Benderiä ja Mats Hummelsia, joiden yhteisarvo on noin 50 miljoonaa puntaa, kertoo Daily Mirror -lehti.
Lehden mukaan valioliigaseuran manageri Alex Ferguson lähetti pääskouttinsa seuraamaan Hollannin ja Saksan välistä keskiviikkoista maaottelua. Saatuaan jälleen mairittelevan analyysin pelaajista, Ferguson on valmis lähteen mukaan sijoittamaan 50 miljoonaa 23-vuotiaisiin nuorukaisiin.
Hummels on Borussia Dortmundin puolustuksen johtohahmo, joka on ollut yksi joukkueen menestyksen takuukivistä. Hän on sidottu seuraan pitkällä sopimuksella, joka päättyy kesällä 2017.
Kerroimme jo lokakuussa, että mies on yhdistetty manchesteriläisseuraan. Uumoilimme tuolloin siirron tapahtuvan kesällä 2014 (lue lisää tästä).
Hyökkäävä keskikenttäpelaaja Bender kuuluu Bayer Leverkusenin kantaviin voimiin. Hänet on sidottu seuraan myös pitkällä pahvilla, joka ulottuu niin ikään vuoteen 2017 saakka.
Molemmat pelaajat on arvioitu markkinoilla noin 25 miljoonan punnan arvoisiksi.
Manchester Unitedin puolustuslinjassa on ollut tällä kaudella paljon loukkaantumisia. Hummels toisi varmasti uuden ulottuvuuden joukkueen keskuspuolustukseen.
Manchesteriläisryhmän keskikenttä ikääntyy hyvää vauhtia. Joukkue kaipaisi uusia vastuunkantajia 38-vuotiaiden Paul Scholesin ja Ryan Giggsin rinnalle.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
Manchester United tähyilee kahta bundesliigapelaajaa Lars Benderiä ja Mats Hummelsia, joiden yhteisarvo on noin 50 miljoonaa puntaa, kertoo Daily Mirror -lehti.
Lehden mukaan valioliigaseuran manageri Alex Ferguson lähetti pääskouttinsa seuraamaan Hollannin ja Saksan välistä keskiviikkoista maaottelua. Saatuaan jälleen mairittelevan analyysin pelaajista, Ferguson on valmis lähteen mukaan sijoittamaan 50 miljoonaa 23-vuotiaisiin nuorukaisiin.
Hummels on Borussia Dortmundin puolustuksen johtohahmo, joka on ollut yksi joukkueen menestyksen takuukivistä. Hän on sidottu seuraan pitkällä sopimuksella, joka päättyy kesällä 2017.
Kerroimme jo lokakuussa, että mies on yhdistetty manchesteriläisseuraan. Uumoilimme tuolloin siirron tapahtuvan kesällä 2014 (lue lisää