Hukkasiko Teemu Pukki näyttöpaikkansa? – ”Minulla oli kaksi todella isoa mahdollisuutta”
Kuva: Getty Images
Schalken hyökkääjä Teemu Pukki kunnostautui tuhlaajapoikana tiistaina Mestarien liigassa, kun gelsenkircheniläiset saivat vieraskentällä vastaansa Montpellierin.
Avauskokoonpanoon päässyt Pukki sai ottelussa kaksi loistavaa maalipaikkaa, mutta ei onnistunut viimeistelyssä tällä kertaa. Ensimmäisessä yrityksessä Pukin vasemman jalan ohjaus karkasi reilusti maalin ohi. Toisen puoliajan puskupaikassa Pukin viimeistely ei ollut yhtään sen sulavampaa.
– Minulla oli kaksi todella isoa mahdollisuutta, jotka minun olisi todennäköisesti pitänyt käyttää hyväkseni. En kuitenkin onnistunut, joten en voi arvioida suoritustani, Pukki toteaa bundesliga.comin haastattelussa.
Ottelu päättyi lopulta tasapeliin 1-1. Peli risteili paljon ja olisi voinut mennä kumman tahansa nimiin.
Pukki laittaa hiukan Schalken tasapelistä epätasaisen kentän piikkiin:
– Totta kai olosuhteet kentällä olivat kaukana optimaalisesta, mutta se ei ollut ainoa asia. Montpellier pelasi todella hyvin, ja he antoivat kaikkensa. Heillä oli mahdollisuutensa maalintekoon, mutta niin oli meilläkin. Kuka tietää, miten ottelu olisi päättynyt, jos olisin löytänyt maaliverkon paikoissani, Pukki harmittelee.
Schalke voitti oman alkulohkonsa Montpellier-pelin nihkeästä esityksestä huolimatta.
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin