Turkkilaisseura HJK:n Berat Sadikin perässä: ”Mietin ihan rauhassa”
Kuva: Juha Tamminen
HJK:ssa kaksi edellistä kautta pelannut Berat Sadik myöntää, että Turkin pääsarjassa pelaava Akhisar Belediyespor on kiinnostunut hyökkääjästä.
Turkkilaismedian mukaan täksi kaudeksi pääsarjaan noussut ryhmä olisi pelaajan perässä. HJK:n mukana tällä hetkellä harjoitteleva Sadik myöntää kuulleensa itsekin asiasta:
– En ole vielä miettinyt asiaa sen enempää. Sieltä on ollut kiinnostusta. Se on tällä hetkellä se tilanne, missä mennään. En ole vielä antanut mitään vastausta takaisin. Mietin tässä vielä ihan rauhassa muitakin asioita, Sadik kertoo SuomiFutis-sivustolle.
”Ulkomaiset kentät jokaisen pelaajan haave”
Sadik on sen kaliiberin hyökkääjä, että maalitykin palvelukset kelpaisivat varmasti myös Suomessa. Konkreettisia tarjouksia hän ei silti kotimaisista seuroista ole ainakaan vielä saanut. Kärkimiehen mukaan hänen tähtäimensä onkin asetettu ensi sijassa ulkomaille, vaikka mitään lopullisia päätöksiä ei olekaan tehty. – Mikään vaihtoehto ei ole poissuljettu vielä tässä vaiheessa. On tietenkin selvä, että jokaisen pelaajan haave on pelata ulkomaisilla kentillä. Sadikin mukaan hän ei pidä kiirettä tulevan seuransa suhteen. – Totta kai olisi kiva, jos saisi asiat selville mahdollisimman nopeasti. Ei tässä silti mitään hengenhätää ole. Antaa asioiden edetä omalla painollaan, Sadik päättää. Sadikin sopimus helsinkiläisseuran kanssa päättyy tähän vuoteen. Viime kaudella mies pelasi Veikkausliigassa polvivamman vuoksi vain 12 ottelua. Liigamaaleja syntyi viisi. Jaakko Käyhkö (@JaakkoKayhko)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä