HJK:n tuorein hankinta Teemu Tainio pelasi torstaina ensimmäisen ottelun suomalaista joukkuetta vastaan sitten 1990-luvun lopun, kun hän nuorena miehenä edusti Hakaa ennen siirtymistä Ranskaan. HJK oli Liigacupin avauspelissään 1-0-lukemin Honkaa parempi ja tässä vaiheessa vuotta tulos tyydytti torniolaista. – Ollaan alkutaipaleella. Ei sen aina tarvitse nättiä olla. Voittoa haettiin ja se saatiin. Hongan pojat pelasivat hyvin ja välillä tuntui, että sai oikein kunnolla juosta pallon perässä, tammikuun alussa HJK:hon liittynyt 33-vuotias keskikenttäpelaaja kertoi ottelun jälkeen torstaina. Tainio rakensi HJK:n peliä keskikentän pohjalta lähes topparien tasolla. Esitys oli varma kuten odottaa saattoi. Ihan näin alas kenttäryhmityksessä ei ollut tarkoitus pudota, mutta osin siihen johti Hongan pelityyli. – Tyylini on hakea palloa alempaa tarvittaessa. Jos vastustajat seuraa, niin tulee muille tilaa ylempänä. Ei ollut valmentajan ohjeistus ihan niin alas pudota. Tainio on tositoimissa seuraavan kerran Huuhkaja-paidassa, minne hänet valittiin parin vuoden tauon jälkeen. Maajoukkue pelaa Thaimaan King’s Cupissa kaksi ottelu tammikuun lopulla. Kai Lintinen, (twitter@kailintinen), Vantaa

LUE MYÖS: