Huuhkaja-vahti kiinnostaa ulkomailla – Seura ei ole valmis luopumaan
Kuva: Juha Tamminen
Esbjerg fB:n maalilla torjuva Lukas Hradecky herättää kiinnostusta ulkomaisissa seuroissa. Seurapomon mukaan suomalaista ei olla kuitenkaan myymässä.
Hradecky solmi viime syksynä seuran kanssa kauden loppuun asti ulottuvan jatkopahvin. Hyviä otteita esittänyt Huuhkaja-vahti on tiettävästi myös suurempien seurojen kiikarissa.
Tanskalaisseuran urheilutoimenjohtajan Niels Erik Söndergårdin mukaan veräjänvartijasta ei luovuta hevillä:
– Lukas on maalillaan erittäin tärkeä pelaaja. Koska meillä ei ole mitään varasuunnitelmaa, haluaisimme pitää hänet. Haluaisimme siis keskustella jatkosta, mutta se on vaikeata, koska emme voi olla täysin selvillä siitä, missä pelaamme ensi kaudella, Söndergård sanoo Tipsbladetille viitaten putoamiskamppailuun.
Seurapomo näkee suomalaisessa potentiaalia ja haluaisi tehdä kanssaan pitkän sopimuksen.
– Lukasissa on tiettyä myyntipotentiaalia, ja siksi haluaisimme tehdä hänen kanssaan pitkäaikaisen sopimuksen. Uskon myös, että hänen olisi hyvä olla muutama vuosi vielä Superliigassa, Söndergård sanoo ja kehuu Hradeckylla olevan kirkas tulevaisuus edessään.
23-vuotias Hradecky on torjunut tanskalaisseuran maalilla vuodesta 2009 lähtien. Vahti on esiintynyt tällä kaudella jokaisessa Esbjergin liigapelissä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- Tuomas Ollilan Paris FC putosi Ranskan cupista