Tamas Gruborovics valottaa Inter-pestin taustoja: ”Pystyn kehittymään”
Kuva: Juha Tamminen
Viimeiset pari kautta Jyväskylän JJK:n maalitykkinä ollut unkarilaispelaaja Tamas Gruborovicsin ura jatkuu seuraavat kaksi kautta liigan yhden mestarisuosikin FC Interin riveissä.
Suomessa jo lapsesta asti asunut mies kertoi katseen olleen viime kauden jälkeen ensin ulkomailla. Mies kävi mm. testileirillä Hollannin pääsarjan Willem II:ssa, mutta se meni osin pilalle loukkaantumisen vuoksi.
– Inter otti minuun yhteyttä viime kauden jälkeen. Halusin kartoittaa kuitenkin myös ulkomaan vaihtoehdot. Päätin kuitenkin liittyä Interiin, joka oli koko ajan minulle oikein hyvä vaihtoehto, Gruborovics kertoi
28-vuotias pelaaja on noussut Veikkausliigan parhaimmistoon vasta viime JJK:n kahtena kautenaan, joilla hän teki yhteensä 36 maalia virallisissa otteluissa.
Aiemmin hän on edustanut myös IFK Mariehamnia, KooTeePeetä, KuPS:iä ja MP:tä, joka on hänen kasvattajaseuransa. Mies uskoo pystyvänsä kehittymään edelleen Turussa.
– He näkevät minussa niitä asioita, joissa uskon olevan hyvä. Uskon myös, että pystyn kehittymään täällä yhä paremmaksi pelaajaksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- Paikallismedia: Diogo Tomas jäämässä loppukaudeksi ADO Den Haagiin
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa