Ei enää väärin tuomittuja maaleja MM-tasolla!

FIFA päätti tiistaina, että vuonna 2014 Brasiliassa pidettävissä MM-kisoissa käytetään teknologiaa maaliviivoilla, jotta epäselvyyksiä maalien syntymisestä ei pääse syntymään. Järjestelmä todettiin toimivaksi, kun sitä testattiin viime joulukuussa pidetyssä seurajoukkueiden MM-turnauksessa
Maalissa käyneet pallot, mitä tuomarit eivät kuitenkaan ole huomanneet paljailla silmillä, ovat herättäneet runsaasti polemiikkia aikojen saatossa.
Yksi korkeimman profiilin tapauksista oli vuoden 2010 MM-kisojen Saksa-Englanti- pudotuspeliottelussa, missä Frank Lampardin maalissa käynyttä palloa eivät tuomarit huomanneet.
Maali olisi tasoittanut pelin 2-2:een. Ottelu lopulta päättyi Saksan 4-1-voittoon. Kyseinen maali johti mm. FIFA:n puheenjohtajan Sepp Blatterin henkilökohtaisesti ajamaan hanketta, joka saadaan toteutettua.
Myös viime kesän EM-kisoissa oli vastaava tapaus, mistä tällä kertaa Englanti hyötyi. Ottelussa Ukrainaa vastaan pallo kävi jo Englannin maalissa, mutta tuomarit eivät nähneet tilannetta. Englanti kaatoi isäntämaan 1-0-lukemin, mikä osin johti Ukrainan putoamiseen jatkopeleistä.
Myös Valioliigassa otettaneen vastaavanlaiset järjestelmät käyttöön kaudella 2013-14.
Katso tästä video hylätystä maalista.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan