Huuhkaja-pelaajan kehityskohde vuodelle: ”Lisää tehoja pitäisi saada”
Kuva: Juha Tamminen
Huuhkajien keskikenttäpelaaja Toni Kolehmainen siirtyi viime elokuussa TPS:stä Norjaan Hönefossiin, missä on Suomen tapaan vietetty talvitaukoa. Joukkue on harjoitellut etelässä ja pitänyt pelituntumaa yllä harjoitusotteluilla.
– Pre-season Norjassa on ihan hyvässä vauhdissa, leireiltiin Turkissa 15 päivää ja pari harjoitusotteluakin on ollut. Kunto on ihan ok, Kolehmainen kertoi Huuhkaja.tv:n haastattelussa.
Ensi kaudella mies on keskustellut seurajoukkueensa valmennusjohdon kanssa, että lisää tehoja pitäisi saada ja rooliakin hieman rukataan sen mukaan.
– Valmentajan kanssa on puhuttu, että lisää tehoja pitäisi saada maalienkin muodossa ja sitä kautta vähän hyökkäävämmän roolin otan siellä kuin viime kaudella.
– Olen aina tykännyt maalinteosta, mutta en ole taitanut sitä ja on ollut mukavampi syöttää. Nyt täytyy olla välittämättä siitä, että kaverit valittavat, kun ei enää syöttöjä tule.
Maajoukkueelle Israel-ottelu on kenraaliharjoitus ennen huippukovaa MM-karsintaottelua Espanjassa maaliskuun lopulla. Kolehmaisen mukaan maajoukkueen kehityskäyrä nousee nousemistaan.
– Vahvuutena meillä on, että systeemi ja pelitaktiikka on selkeämpi. Nousujohteinen vire varmasti jatkuu myös tänä vuonna.
– Ei olla hirveästi Israeliin kiinnitetty huomiota, mutta vähän raapaistu pintaa – isokokoinen, nopea ja nousevat laitapakit. Varmaan pelipalaverissa käydään heidän heikkouksia ja vahvuuksia lisää läpi.
Katso tästä Suomen avauskokonpano.
Ottelu pelataan Israelin Netanyassa klo 20.00 alkaen keskiviikkona. Ottelu on katsottavissa suorana lähetyksenä YLE Areenasta. TV2 näyttää ottelun jälkilähetyksenä klo 22.05.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Sensaatio! HJK pudotti Manchester Cityn
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Yhdistelylaina: Hyvä tapa selkeyttää omaa taloutta
- HS: Suomalaislupauksesta merkittävä tarjous Veikkausliigan sisällä
- Glen Kamara loukkaantui pahasti – kammottava kuva
- Karim Benzemalle siirto Cristiano Ronaldon vastustelusta huolimatta
- Cristiano Ronaldon painostus pysäytti Karim Benzeman siirron
- Siirtofiasko! Suurseuralta harvinainen tylytys kauppakumppanille
- KuPS vahvistuu hyökkääjällä
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Ranskalaismedian tiedot: Glen Kamarasta uusi tarjous
- Virallista: Armend Kabashi löysi uuden seuran
- Expressen: KuPS lähellä ulkomaalaispelaajan hankintaa